karttatausta

Baltic Area Legal Studies BALEX

BALEX on oikeudellinen osaamiskeskus, jonka tavoitteena on täyttää tyhjiö Itämeren aluetta koskevassa oikeustieteellisessä tutkimuksessa, koulutuksessa ja tapahtumatuotannossa.

Itämeri on monella tavoin ainutlaatuinen, niin maantieteellisesti, ilmastollisesti kuin ympäristöllisesti sekä hallinto- ja sääntelytavoiltaan. Se on todennäköisesti maailman säännellyin merialue, johon vaikuttaa jopa kuusi sääntelyn kerrosta samaan aikaan. Tämä näkökulma Itämereen ei ole saanut paljon huomiota tähän mennessä. BALEX perustettiin muuttamaan tilanne.
ÅA TY logot

BALEX on kansainvälinen oikeudellinen osaamiskeskus, joka perustettiin vuonna 2014 Turussa Turun yliopiston ja Åbo Akademin aloitteesta. Verkostolla on yhteistyökumppaneita koko Itämeren alueella. BALEX pyrkii täyttämään nykyisen tyhjiön oikeudellisen tutkimuksen ja koulutuksen saralla Itämeri-kysymyksissä. BALEXin painopisteitä ovat oikeudellinen tutkimus, monialainen akateeminen ja täydentävä koulutus sekä julkiset tapahtumat; tavoitteena on:
  • tuottaa korkeatasoista oikeudellista tutkimusta asioissa, jotka ovat merkityksellisiä ja yhteisiä Itämeren alueelle, ja kannustaa nuoria tutkijoita Itämeri-tutkimuksen piiriin;

  • tarjota oikeudellisiin kysymyksiin paneutuvaa monialaista opetusta opiskelijoille, mukaanlukien räätälöityjä kursseja alueen lainsäädännöstä ja hallinnosta ja pitkällä aikavälillä mahdollisesti kesäkursseja tai jatko-opinto-ohjelmia Itämeren juridiikasta;

  • tarjota Itämeren alueella täydennyskoulutusta lakimiehille, viranhaltijoille ja viranomaisille; sekä

  • järjestää vierailuluentoja, konferensseja ja työpajoja ajankohtaisista aiheista.


Lisää BALEXista

Twitter

Twitter logo

19.5.2017 10.31 BALEX Working with #shipwreck's? Check out BALEX& @SYKEinfo's seminar "Wrecks as Environmental Risks: The Legal Framework… twitter.com/i/web/status/8…

Twitter logo

17.5.2017 14.03 BALEX @BALEXStudies will organize its first #research #seminar in Turku on October! More detailed information:… twitter.com/i/web/status/8…

Twitter logo

12.5.2017 15.27 BALEX #IMO wastewater discharge rules aim at reducing discharges especially in ecologically sensitive areas such as Baltic hellenicshippingnews.com/designers-shou…



Yhteystiedot

Saara Ilvessalo
OTM, toiminnanjohtaja
Baltic Area Legal Studies BALEX
+358 400 809 822
saara.ilvessalo(a)centrumbalticum.org
Vanha Suurtori 7
20500 Turku

Henrik Ringbom
BALEXin tutkimuskoordinaattori
Merioikeuden dosentti
+358 40 763 10 71
henrik.ringbom(a)abo.fi
Oikeustieteen laitos
Åbo Akademi