BALEX BANNER 3

Baltic Area Legal Studies BALEX

BALEX on oikeudellinen osaamiskeskus, jonka tavoitteena on täyttää tyhjiö Itämeren aluetta koskevassa oikeustieteellisessä tutkimuksessa, koulutuksessa ja tapahtumatuotannossa. BALEX siirtyi Centrum Balticumilta Åbo Akademille vuoden 2023 lopussa.

Lue selvitys: Regulation of greenhouse gases from ships

Itämeri on monella tavoin ainutlaatuinen, niin maantieteellisesti, ilmastollisesti, ympäristöllisesti kuin hallinto- ja sääntelytavoiltaankin. Sen katsotaan olevan maailman säännellyin merialue, jossa vaikuttaa rinnakkain jopa kuusi sääntelyn kerrosta. Tämä näkökulma Itämereen ei ole saanut paljon huomiota tähän mennessä. BALEX perustettiin muuttamaan tilanne. 


BALEX on kansainvälinen oikeudellinen osaamiskeskus, joka perustettiin Turussa vuonna 2014 Turun yliopiston ja Åbo Akademin aloitteesta. Verkostolla on yhteistyökumppaneita koko Itämeren alueella. BALEXin painopisteitä ovat oikeudellinen tutkimus, monialainen akateeminen ja täydentävä koulutus sekä julkiset tapahtumat. Tavoitteena on:
  • tuottaa korkeatasoista oikeudellista tutkimusta asioissa, jotka ovat merkityksellisiä ja yhteisiä Itämeren alueelle, ja kannustaa nuoria tutkijoita Itämeri-tutkimuksen piiriin;

  • tarjota oikeudellisiin kysymyksiin paneutuvaa monialaista opetusta opiskelijoille ja tutkijoille, mukaan lukien räätälöityjä kursseja alueen lainsäädännöstä ja hallinnosta sekä pitkällä aikavälillä mahdollisesti kesäkursseja tai jatko-opinto-ohjelmia Itämeren juridiikasta; sekä

  • järjestää vierailuluentoja, seminaareja ja työpajoja Itämeren alueen ajankohtaisista oikeudellista aiheista sekä tarjota täydennyskoulutusta Itämeren juridiikasta lakimiehille, päättäjille ja muille aiheista kiinnostuneille tahoille.



Lisää BALEXista