5.6.2017 Centrum Balticumille EU-rahoitusta ECOPRODIGI-hankkeessa
Interreg Itämeren alueen ohjelma on myöntänyt rahoituksen ECOPRODIGI-hankkeelle, jonka tavoitteena on parantaa merenkulun ekotehokkuutta digitalisaation kautta. Centrum Balticum vastaa hankkeen viestinnästä.
1.6.2017 Saaristomeren Suojelurahasto etsii uutta toiminnanjohtajaa
Toiminnanjohtajan tehtäviin kuuluvat muun muassa Saaristomeren Suojelurahaston johtaminen ja Turun ja Helsingin kaupungin Itämerihaaste-hanke.
31.5.2017 BALEXille apuraha Merenkulun säätiöltä
Centrum Balticumin yhteydessä toimiva Baltic Area Legal Studies (BALEX) -osaamiskeskus on saanut uutta rahoitusta toimintansa kehittämiseen Merenkulun säätiöltä.
31.5.2017 Itämeren alueen talous ja turvallisuus puhututtivat Itämeri-foorumissa
Kansainvälinen Itämeri-foorumi järjestettiin kymmennen kerran 30. toukokuuta Turun kauppakorkeakoululla. Tapahtuma kokosi yhteen yli 200 eri alojen asiantuntijaa useista eri maista keskustelemaan Itämeren alueen taloudellisesta kehityksestä kainsainvälisen epävarmuuden keskellä. Foorumin aikana aihetta lähestyttiin muun muassa vapaakaupan, ulkomaisten investointien, yrittämisen ja ennakoinnin näkökulmista. Vilkkaan keskustelun ja Laivaston soittokunnan säestämä päivä huipentui illalla Turun kaupungin isännöimään vastaanottoon.
Globaali turvallisuustilanne on muuttunut levottomammaksi. Aihetta käsitellään Itämeri-foorumin pääpaneelissa otsikolla “Global storms and their impact on the security and economy of the Baltic Sea region” 30.5. Turussa.
26.4.2017 Vapaakauppa geopolitiikan varjossa Itämeren alueella?
Vapaan kaupankäynnin merkitys Itämeren alueelle ja maailmankaupan muuttuvat rakenteet ovat yksi 30. toukokuuta Turussa järjestettävän 10. Itämeri-foorumin keskustelunaiheista.
13.4.2017 Kuinka houkutella investointeja – vipuvoimaa Itämeri-yhteistyöstä?
Investointien houkutteleminen Itämeren alueelle on yksi 30.5. järjestettävän Itämeri-foorumin 10-vuotisjuhlatilaisuuden aiheista.
16.3.2017 Andrii Olefirov: Ukraina EU:n ja Venäjän välissä
Ukrainan suurlähettiläs ja Ukrainan entinen varaulkoministeri Andrii Olefirov vieraili Centrum Balticumin ja Turun kaupungin järjestämässä lounastilaisuudessa torstaina 16.3.2017. Lounastilaisuuden jälkeen Olefirov puhui Pan-Eurooppa Instituutin järjestämällä yleisöluennolla Turun kauppakorkeakoululla.