Saaristomeri on meille rakas meri, jonka puolesta monet ovat myös innokkaita tekemään töitä. Tästä innosta on hyvänä esimerkkinä erilaiset meren tilaa parantavat hankehakemukset, joita Saaristomeren Suojelurahastolle lähetetään ympäri vuoden. Hankkeiden tukeminen onkin rahaston toiminnan ytimessä ja näin rahasto tarjoaa mahdollisuuden niin pienille kuin suurille toimijoille olla mukana pelastamassa Saaristomerta.
2.4.2020 Suomalaisen meritiedon portaali Itämeri.fi on avattu!
Suomalaiseen meritietoon pääsee nyt näppärästi käsiksi yhdestä verkko-osoitteesta.
Maailmankaupan arvaamattomat kehitysnäkymät nostavat esiin useita keskeisiä kysymyksiä: Millaista kauppapolitiikkaa uudessa taloudessa tarvitaan? Millaisessa kansainvälisessä yhteistyössä uutta kauppapolitiikkaa luodaan? Miten muuttuva talous vaikuttaa suomalaisten yritysten kasvuun ja kehitykseen?
5.3.2020 Mitä viestintähankkeen vuoteen mahtuu?
Melkein täsmälleen vuosi sitten Centrum Balticumiin kantautui hyviä hankeuutisia: hakemuksemme viestintäkampanjan tuottamisesta oli hyväksytty. Uusi hanke, "Cohesion through EUSBSR", oli meille samalla myös uusi viestinnällinen aluevaltaus, sillä kampanjassa olivat keskeisessä osassa videot, joilla tehdä EU:n koheesiopolitiikkaa tunnetuksi.
2.3.2020 Stefan Lindforsin Symbiosis-patsaaseen kiinnitetään lähes 100 uutta lahjoituslaattaa pe 6.3.!
Taiteilija Stefan Lindforsin Symbiosis-teos on kerännyt varoja Saaristomeren suojeluun jo vuodesta 2014. Kalaa, lintua ja merta kuvaavan patsaan on Lindforsin mukaan tarkoitus herättää ihmiset yhteistyöhön meriluonnon kanssa.
19.2.2020 BALEX-väitös: Itämeren yhteistyössä parantamisen varaa
Oikeudellisen osaamiskeskuksemme BALEXin verkostossa vaikuttanut Sam Grönholm väitteli tohtoriksi Åbo Akademin yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa 31.1.2020. Väitöskirja "Governing the Baltic Sea. A study of the functionality of contemporary environmental governance" liittyy BALEXin ydinosaamiseen ja on erinomainen lisä jo tuotettuun tutkimukseen.
19.2.2020 Uusi julkaisu: Kenellä on vastuu Itämeren ympäristöä uhkaavista hylyistä?
BALEXin julkaisun keskipisteessä ovat eri osapuolien, kuten laivanomistajan, hylkyoperaatioon osallistuvien, valtioiden ja viranomaisten, oikeudet sekä velvollisuudet. Kirjassa käsitellään mm. valtioiden keinoja puuttua ympäristöhaittaa tuottaviin hylkyihin, omistajien ja muiden toimijoiden vastuita hylkyoperaatioissa sekä valtio-omisteisiin uponneisiin laivoihin liittyviä vastuita ja velvollisuuksia.
12.2.2020 Suomi EU:n Itämeri-strategiassa
Euroopan unionin Itämeri-strategian toimintasuunnitelman päivitys on loppusuorallaan ja Suomella on ollut prosessissa tärkeä rooli strategian kiertävänä puheenjohtajamaana viime kesästä lähtien.