Vaurastuva Puola marssii eturivissä

Pulloposti 31
Olli Korhonen
Turvallisuustiedustelun asiantuntija

Puolaa ja Suomea yhdistävät Itämeri ja sen ympärille rakentuneet yhteistyörakenteet.  Euroopan unionissa Puola on ollut ”vasta” 20 vuotta, kun Suomen jäsenyydestä on kulunut jo kolme vuosikymmentä. Sijainnistaan huolimatta Puolaa on pidetty hieman perifeerisenä toimijana, ainakin suhteessa EU:n perinteisiin valtakeskuksiin Berliiniin ja Pariisiin, vaikka Pohjois-Atlantin puolustusliittoon NATOon se liittyi jo viime vuosisadalla.

Asetelma on muuttumassa, ja osin jo muuttunutkin. Brexitin myötä britit ovat ulkona ja epävakaa poliittinen tilanne niin Saksassa kuin Ranskassakin on heikentänyt entisten mahtimaiden kykyä ottaa vastuuta Euroopan tulevaisuudesta. Vahvojen johtajien Helmut Kohlin ja Francois Mitterandin aika on vain muistoissamme, ja Angela Merkelin kaudestakin valtaosa meni erilaisten kriisien ratkomiseen.

Puola sen sijaan on tehnyt vakaata nousua yhdeksi Euroopan valtakeskuksista. Jo pelkästään maan koko, 38 miljoonaa asukasta, luo sille vahvan aseman 27 EU-maan joukossa. Enemmän väkeä asuu vain Saksassa, Ranskassa, Espanjassa ja Italiassa. 

Toisin kuin useimmissa EU-maissa, Puolassa talouden kehitys on ollut vahvaa ja kasvua on kirjattu koko 2000-luvun ajan yhtä koronavuotta lukuun ottamatta. Maan bruttokansantuote on EU-jäsenyyden aikana noussut 700 prosenttia ja on tällä hetkellä 77 prosenttia unionin keskiarvosta. Loikka on ollut hurja ottaen huomioon maan lähtötaso kaksikymmentä vuotta sitten.

Määrällisesti Puola on ollut suurin EU:n koheesioavun saaja, ja se on myös osannut käyttää saamansa tuen järkevällä tavalla. On sanottu, että Puolassa on Euroopan laadukkain tieverkosto, mikä on nostanut kuljetusalan keskeiseksi talouden moottoriksi, joka vastaa seitsemän prosenttia maan bkt:sta. Puola on saavuttanut lähes täystyöllisyyden ja myös sotaa paossa olevat ukrainalaiset on pystytty työllistämään.

Samanaikaisesti neljän entisen itäblokin maan, Puolan, Slovakian, Tsekin ja Unkarin, nk. Visegrad -yhteistyö on hiipumassa. Se on kärsinyt eriseuraisuudesta, jossa Unkarin ja osin Slovakiankin omintakeinen ulkopolitiikka on johtanut maat eri raiteille suhteessa Venäjään.

Myönteisestä kehityksestä huolimatta Puola on edelleen hyvin jakautunut, mikä maan historian huomioon ottaen ei ole sinällään yllättävää. EU-jäsenyyden aikana vallassa ovat vuorotelleet keskusta-oikeistolainen Kansalaisfoorumi ja konservatiivinen Laki ja Oikeus -puolue, PiS, jota vuodesta 2003 on johtanut Jaroslaw Kazynski, Smolenskin lentoturmassa menehtyneen presidentin Lech Kaszynskin kaksoisveli. Kuvaavaa on, että aikanaan Donald Tuskin valintaa Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaksi vastusti ainoastaan hänen oma kotimaansa, tuolloin PiS -johtoinen Puola.

PiS menetti parlamenttienemmistön vuoden 2023 vaaleissa, jolloin Donald Tusk palasi pääministeriksi. Maan presidenttinä jatkaa vielä hetken aikaa konservatiivinen Andrej Duda, jolle valitaan seuraaja toukokuun lopulla pidettävissä presidentinvaaleissa. Duda on onnistunut jarruttamaan useita hallituksen aloitteita, jotka eivät ole saaneet riittävää määräenemmistöä maan parlamentissa Sejm´issä. Esimerkiksi tiukkaa aborttilainsäädäntöä koskevat höllennykset ovat juuttuneet presidentin vastustukseen.

Kansalaisfoorumin ehdokkaana tulevissa vaaleissa on Varsovan nykyinen pormestari Rafal Trzaskowski, joka viimeksi hävisi vain niukasti istuvalle presidentille. Laki ja Oikeus -puolueen ehdokas on Karol Nawrocki, joka toimii kansallisen muistamisen instituutin johtajana ja joka syrjäytti ehdokasvalinnassa ennakkosuosikkina pidetyn entisen pääministerin Mateusz Morawickin.

Kolmantena gallupeissa on ollut populistisen Konfederatsia -puolueen ehdokas Slawomir Mentzen. Sosialidemokraattien ehdokkaana on Magdalena Biejat. Tällä hetkellä Tzraskowski johtaa galluppeja, mutta käytännössä pidetään varmana, että presidentinvaali ratkeaa vasta toisella kierroksella ensimmäinen kesäkuuta.

Vaikka Puolan puolueet edustavat keskenään hyvinkin vastakkaisia näkemyksiä, ne ovat pääosin yhdessä rintamassa, kun kyse on Ukrainan sodasta tai Venäjän uhkan torjumisesta. Vain Konfederatsian on tulkittu esittäneen Venäjää myötäileviä kantoja, kun se on kritisoinut Ukrainan tukemisen kalleutta.

Euroopan turvallisuuden näkökulmasta Puola on alueellinen suurvalta, kun mittariksi otetaan sotilaallinen suorituskyky. Liennytyksen vuosina monissa maissa ei juurikaan satsattu puolustukseen, mutta Puola on jo nyt NATOn suositusten tasolla suhteessa bruttokansantuotteeseen. Puolassa – samoin kuin Suomessakaan – ei esimerkiksi asevelvollisuudesta koskaan luovuttu.

Presidentti Donald Trumpin poukkoileva politiikka on saanut Euroopan maat epäilemään transatlanttisen suhteen kestävyyttä. Mutta jo aiemminkin Trumpin viesti Euroopalle on ollut ottaa enemmän vastuuta omasta turvallisuudestaan, mikä tarkoittaa huomattavaa lisäpanostusta Euroopan maiden puolustukseen.

Uskottavan puolustuksen luomisessa Puolalla tulee olemaan keskeinen ja jopa johtava rooli Euroopassa, mikä heijastuu myös vakauden säilyttämiseen Itämeren alueella. Puolan ja Suomen kohtalot ovat kulkeneet eri polkuja, mutta yhteistä niille on ollut sijainti laajenemishaluisen suurvallan naapurissa. Maiden on helppo jakaa yhteinen näkemys ulkoisesta uhkasta ja siihen varautumisesta. Tästä näkökulmasta Suomen on paikallaan vahvistaa yhteistyötä Puolan kanssa niin EUssa, NATOssa kuin kahdenväliselläkin tasolla.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin