Banneri Julkaisut

Pulloposti

Pulloposti on Itämeren alueen kehitykseen keskittyvä kolumnisarja, joka rantautuu sähköpostitse jo noin 10 000 suomalaiselle. Päätoimittajana toimii professori, johtaja Kari Liuhto (kari.liuhto@utu.fi).




11.11.2025 9.00

Tulevaisuus totuuden tuolla puolen

Pulloposti 69
Pasi Tuominen
CEO
Wapice Oy

Joskus kauan sitten, kun Science Fictioneissa Isac Asimovin robotteja ohjattiin kolmen pääsäännön perusteella, kyseessä oli utopia. Suomessa oli tuolloin kaksi TV-kanavaa, joista molemmista tuli samat YLE-uutiset samaan aikaan, totuus puolueettomasta Suomessa oli kiistämätön. Oli käsitys, että uutiset olivat tasapuolisia, objektiivisia ja totuuteen perustuvia. Kahden valtakeskittymän välissä Suomella on ollut ainutlaatuinen asema katsoa molempiin suuntiin. Tämä asema ei kuitenkaan syntynyt ilman uhrauksia, yksi uhreista oli kuitenkin, loppujen lopuksi, totuus.

Tämä selvisi minulle nuorena 80-luvulla Tukholman kirpputorilla, loppmarknadilla, kun ostin Ruotsin koululaisille tarkoitetun historian oppikirjan, jossa kirjoitettiin, että Suomi on noudattanut ulkopolitiikassa Neuvostoliiton tahtoa toisen maailmansodan jälkeen. Kirjassa kerrottiin, että Suomen ulkopolitiikkaa rajoittaa voimakkaasti YYA-sopimus. Tätä eivät historiankirjat meillä Suomessa kertoneet, tarina oli toinen. Kulttuurishokki oli melkoinen.

Nyt elämme toista aikaa. YYA-sopimus on purettu ja tällä hetkellä voimme luottaa suuressa määrin suomalaiseen tiedonvälitykseen. Se kertoo Itämeren tilanteen monipuolisesti, analysoi vaihtoehtoja, uhkakuvia ja tiedon pimittäminen on lähes mahdotonta. Pienenä esimerkkinä hetki sitten julkaistiin yli 44 vuotta vanha Outi Tuomi-Nikulan tutkimus vuodelta 1980, jossa Pohjanlahteen laskevien jokien patojen vaikutus kalakantojen uusiutumiseen selvitettiin perin pohjin. Tutkimuksen mukaan padoilla oli suuri merkitys kalastuselinkeinoon ja kalakantojen uusiutumiseen. Tieto kuitenkin salattiin tähän asti vesipiirin johdon toimesta ja padot aikanaan rakennettiin – nyt patoja puretaan – ja kalakantoja elvytetään. Elämme tiedollisessa vapaudessa.

Nyt uhrina on erityisesti rajantakainen nuoriso Venäjällä. Totuutta itärajan itäpuolella ei ole ollut pieniä hetkiä lukuun ottamatta aiemminkaan, mutta siellä on siirrytty täydelliseen valtiojohtoiseen propagandaan. Kun vapaassa Suomessakin nuorisoa on voitu ”huijata”, niin voi vain kysyä millainen vaikutus koko yhteiskunnan läpäisevällä tavoitteellisella propagandalla on Venäjällä. He elävät vaihtoehtoisessa totuudessa – tämä on riski myös meille suomalaisille. Venäjä käy informaatiosotaa ja siinä tuntuu olevan kaikki keinot luvallisia.

Tulevaisuudessa tekoälyn myötä ihmisten todellisuus sekä globalisoituu että individualisoituu. Voimme poimia tiedon tarjottimelta meitä kiinnostavat aiheet ja oppivan tekoälyn myötä upota omaan saareketodellisuuteen entistä syvemmälle. Enää eivät kaikki katso samoja uutisia, vaan osa kehittää oman tiedollisen saarekkeen, jossa tapahtumahorisontin ylitse tulee vain valitut viestit. Valveutuneet osaavat suojella itseään, mutta monet uppoavat tiedon silmäkkeisiin pääsemättä pois. 

Propaganda on nyt vaarallisempaa, erityisesti, jos on ryhmä, joka haluaa ja pyrkii tiettyyn tavoitteeseen, omaan etuunsa. Riski on huomattavan suuri, mikäli vastassa on ”oikeassa oleva” enemmistö, joka ei ole aktiivinen eikä ymmärrä vaaraa eikä vaikuttamisen tärkeyttä. Yksilö on heikoilla ryhmävoimaa vastaan. Vaarana on tekoälyä systemaattisesti käyttävät ryhmät - todellisuuden vääristäjät. Tiedolle pitäisi saada totuuskomissio, joka tarkistaa sen. Internetin tiedolla pitäisi olla metatieto, josta voidaan päätellä tiedon oikeellisuus ja alkuperä. Näin tekoälyn generoima ”oletusinfo” voidaan tunnistaa ja pitäytyä aidossa ihmisen tuottamassa todellisessa tiedossa. Tällä hetkellä internet-tiedolla tarvittavaa metatunnistetta tai totuustarkennetta ei ole.

Venäjällä totuus ei ole totuutta, siinä on aste-eroja ja valehtelu on älykkyyttä, hyväksyttyä ja jopa suotavaa. Suomalainen on venäläisten mielestä lähes tyhmyyteen asti rehellinen, joka ei ymmärrä valehdella omaksi parhaakseen. Suomessa rehellisyys on hyve, arvostettava. Luottamus on kaiken perusta. Vilpillinen tieto on tuomittavaa, se on rikos. Jos ei tuomioistuimessa tuomittava, niin ainakin henkinen rikos. Rehellisyys on arvo. Me suomaiset olemme lukeva ja koulutettu kansakunta – olemme hankala vastustaja vääristelevälle tekoälylle

Utopia on toteutunut, voimakkaampana kuin olisi voinut kuvitella. Tekoäly kehittyy, robotiikan kolme pääsääntöä on unohdettu ajat sitten – robotit ovat nyt tuhovoimaisia aseita. Tekoäly on hyvä renki, se ei saa olla isäntä.  Pitää muodostaa uudet robotiikan säännöt – tai realisoida alkuperäiset.

 

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.


Palaa otsikoihin



Henkilötietolain mukainen rekisteriseloste.



Lisää aiheesta

Ota yhteyttä