Tulevaisuus on turvapaikka

Pulloposti 27
Mari Leppänen
Turun arkkihiippakunnan piispa

”Äiti, mikä olikaan taas se kuplalevä”, kysyi eräs eskarilainen äidiltään kulkiessaan merenrannalla. Kuplalevillä hän tarkoitti meriveden liikkeitä myötäileviä rakkohauruja. Rakkohaurut olivat tulleet lapselle tutuiksi kesätapahtumassa, jossa Åbo Akademin tutkijat kertoivat meren vedenalaisesta maailmasta ja moninaisista lajeista. Ennen rakkoleväksi kutsuttu rakkohauru on Itämeren avainlaji eli laji, joka mahdollistaa monille muille lajeille elinpiirin ja elämän mahdollisuudet. Ilmaston muuttuessa rakkohaurut joutuvat väistymään muiden lajien vallatessa tilaa.

Rakkohaurut tulivat mieleeni, kun luin Sitran vuoden alussa julkaisemia megatrendejä. Ilmaston kuumeneminen, luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen, demokratian haastaminen, geopoliittiset valtataistelut sekä teknologian vaatimat resurssit, talouden epävarmuus ja epäreilu digimaailma nousivat megatrendeissä esiin. Millainen tulevaisuus odottaa rakkohauruja ja niitä ihmetteleviä lapsia?

Megatrendien lista on vakava. Tulevaisuus piirtyy esiin pääasiassa uhkien ja turvattomuuden kautta. Useat nuoret ja nuoret aikuiset suhtautuvat jo nyt tulevaisuuteen kyynisesti. Pandemian aikana nuorten ahdistus- ja masennusoireilu on lisääntynyt entisestään. Kytkös on selvä. Maailma ja sen tila vaikuttaa meihin, me vaikutamme siihen.

Tutkija ja tietokirjailija Panu Pihkala on kuvannut, että ympäristökriisi on ”kaiken kriisi”. Ihmiset, yhteisöt ja yhteiskunnat kytkeytyvät luonnon monimuotoisuuteen ympäri maailman. Tekniikan, teknologian ja talouden vauhdikas kehittyminen on viimeisen parin vuosisadan aikana luonut harhaanjohtavaa tunnetta siitä, että olemme ihmisinä luonnosta riippumattomia ja voimme vaikuttaa kaikkeen. Alamme vasta ymmärtää laajojen kytkeytymisten monimutkaisia verkostoja ja sitä, kuinka monet asiat lopulta johtuvat ympäristökuormituksesta.

Riippuvuutemme luonnosta ja ekosysteemin monimutkaiset verkostot näkyvät myös Itämeren alueella.  Itämeren saaristo on poikkeuksellisen upea. Sen kasvillisuus, kulttuurimaisema ja luontotyypit ovat kansainvälisestikin merkittäviä. Samalla Itämeri on yksi maailman herkimmistä ja saastuneimmista merialueista. Tilanne on jonkin verran parantunut johdonmukaisen, sinnikkään toiminnan ja tiedon lisääntymisen ansiosta, mutta tehtävää riittää edelleen.

Itämeri on herkkä ja haavoittuvainen alue, mutta myös monen saaristolaisen koti. Sen alueella harjoitetaan erilaisia elinkeinoja, kuten matkailua. Itämeren alueella kulkee myös vanhoja pyhiinvaellusreittejä. Maailmalla pyhiinvaellusmatkailu on ollut suosittua jo pitempään ja suosio on kasvanut lähiaikoina myös Suomessa. Historiallisia reittejä on alettu kulkea uudelleen ja uusia, erimittaisia reittejä on perustettu. Pyhiinvaellusmatkailua edistetään Turun kaupungin, evankelis-luterilaisen kirkon, arkkihiippakunnan ja opetus- ja kulttuuriministeriön tukeman Merkityksellisen matkailun hankkeen voimin.

Pyhiinvaellus liittää yhteen merkittäviä ja kiinnostavia kulttuurihistoriallisia kohteita eri puolilla Suomea. Se tuo luonnon lähelle ja tarjoaa kuormittuneelle mielellä rauhoittumista. Pyhiinvaellus on lepoa liikkeessä. Jokainen on vapaa kulkemaan omalla tavallaan, yksin, yhdessä tai osana joukkoa. Suorituspaineita tai vaatimuksia ei ole.

Erilaisia reittejä löytyy läheltä ja kaukaa. Yksi saariston helmi on ainutlaatuista luontoa, kiireetöntä kulkemista ja kiinnostavaa historiaa yhdistävä Pyhän Olavin merireitti. Turusta saariston halki Ahvenanmaalle kulkeva reitti yhdistää meidät pohjoismaisiin Olavin reitistöihin, joiden määränpää on Trondheimissa. Reitti on avattu keväällä 2019 ja sitä voi kulkea kävellen, pyörällä, meloen tai osan reitistä purjehtien. Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, sillä aarteita löytyy myös aivan läheltä.

Parhaimmillaan pyhiinvaellus voi luoda syvän kokemuksen luontoyhteydestä ja herättää halun toimia. Toiminta tuo toivoa. Myös Sitran megatrendien vahva viesti on se, että toisenlainen tulevaisuus on mahdollinen. Voimme vaikuttaa yhdessä asioihin ja ekologinen jälleenrakentaminen on mahdollista. Ihmisten ja luonnon kantokyvyn varjeleminen tuo kestävää hyvinvointia.

Pyhiinvaellus tuo ihmisiä yhteen ja tarjoaa alustan uusille ideoille. Se voi luoda yhteyksiä matkailutoimijoiden välille, synnyttää uusia ideoita maaseudun palveluverkostojen kehittämiseen sekä kannustaa tahdin hiljentämiseen, lepoon ja läsnäoloon. Pyhiinvaellus auttaa vahvistamaan toivon horisonttia. Maailma on kaunis, kohtuus riittää ja yhdessä toimimalla meillä on mahdollisuuksia muuttaa maailmaa.

Tämä on tärkeä viesti aikana, jolloin rakkohaurut vähenevät ja nuorten mielenterveyden haasteet lisääntyvät. On meidän aikuisten vastuulla vahvistaa lasten ja nuorten tulevaisuususkoa ja toimia sen puolesta, että tällä tulevaisuususkolla on katetta. Tehtävämme on pitää huolta, että tulevillakin sukupolvilla on polut, joilla kulkea. Lapset ja nuoret ansaitsevat kuulla, että tulevaisuudessa odottaa hyviä asioita ja siellä on paikka myös sinulle.

Entä jos tulevaisuus ei olekaan täynnä uhkakuvia, vaan erilaiset murrokset voivat luoda mahdollisuutta toimia toisin? Ottaa vastuuta luonnosta ja toisistamme, ymmärtää yksinkertaisia ilonaiheita ja rakentaa kohtuullista, kestävää elämäntapaa.

Entä jos tulevaisuus ei olekaan täynnä turvattomuutta, vaan turvapaikka?

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin