Saaristomeren hyvään tilaan on yhä matkaa

Pullopostin vaalinumero 26/9
Johannes Yrttiaho
Kansanedustaja
Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas

Meille varsinaissuomalaisille niin tärkeän Saaristomeren ja itse asiassa koko Itämerenkin ekologinen tila on herättänyt enenevästi huolta viime vuosikymmeninä. Kaiken takana on kuitenkin yli sata vuotta jatkunut ihmisen toiminnallaan aiheuttama likaantuminen. Ja vaikka ravinnekuormitusta on nyttemmin saatu suuresti vähennettyä, ei meren tila ole juurikaan kohentunut, sillä saaristoalueelle kohdistuvaa kuormitusta on yhä liikaa.

Itämeren suojelukomissio HELCOM hyväksyi vuonna 2007 toimintaohjelman, jonka tavoitteena on saavuttaa hyvä ekologinen tila koko Itämeren alueella. HELCOM oli listannut jo vuonna 1992 Itämeren pahimmat kuormittajat. Kohteita oli yhteensä 162, joista 10 Suomessa. Nyt jäljellä on enää yksi kohde Suomessa: Saaristomeren valuma-alue.  Sen saaminen pois tästä hotspot-listasta viimeistään vuonna 2027 on tavoitteena hallituksen vuoden 2021 Saaristomeriohjelmassa.

Tavoitteen asettaminen ei ole vaikeaa, mutta saavuttaminen on. Syitä on monta. Kyseessähän on kymmenientuhansien saarien ja luotojen muodostama labyrintti, johon laskee lukuisia jokia ja puroja. Valuma-alueen maaperä on suurelta osin savea ja jokirantojen jyrkkyyden vuosi hyvin eroosioherkkää. Ongelmia lisää vesialueiden mataluus ja veden hidas vaihtuminen.

Tätä nykyä Saaristomerta rasittaa lähinnä maa- ja metsätaloudesta peräisin oleva hajakuormitus. Pahin rehevöitymisen aiheuttaja on menneiden vuosikymmenten liikalannoituksen vuoksi maaperään varastoitunut fosfori. Sitä ja kiintoainekuormitusta voidaan tehokkaimmin vähentää peltomaan kipsikäsittelyllä, mutta myös kosteikkojen rakentaminen ja suojakaistat ovat välttämättömiä. Ja jottei totuus unohtuisi, niin jopa vedenpuhdistuslaitoksilta, kuten Turun Kakolanmäen keskuspuhdistamolta, valuu mereen yhä fosforin ja typen ohella lääke- ja myrkkyjäämiä.

Aivan ”uutena” uhkana on kuvaan noussut ilmastonmuutoksesta johtuva meren voimakas lämpeneminen. Leudot, jäättömät talvet ja talvisadanta lisäävät huuhtoutumista voimakkaasti, kuten kävi ennätyslämpimänä talvena 2019-2020. Eliöstöä kohtaavat nopeat muutokset ovat osa Itämeren läheistä tulevaisuutta. Sen paremmin Saaristomeren virkistyskäytöltä kuin kalastukseltakaan ei tule haasteita puuttumaan. Merkitystä lienee silläkin, että meritse saapuville matkailijoille Turun saaristo on monesti ensimmäinen näyteikkuna maahamme.

Seuraavaa hallitusohjelmaa rakennettaessa ei enää riitä pelkkä kirjaus Itämeren suojelusta, vaan Saaristomeren pelastaminen on huomioitava erikseen. Tarvitaan yhtä lailla todellista poliittista tahtoa kuin rahoitustakin. Tätä kaikkea tarvitaan, mikäli vesiensuojelutoimenpiteistä ei enää jatkossa haluta tinkiä.

Ympäristöongelmat eivät Itämerelläkään kunnioita valtioiden välisiä rajoja. Vastapäivään kiertävä pintavirtaus tuo Saaristomerelle lisää saasteita Itämeren pääaltaan ja Suomenlahden suunnalta. Pääaltaan hapettomat pohja-alueet ulottuvat aivan lähelle ja niiltä vapautuu lisää fosforia veteen. Suurimmat päästölähteet ovat nyttemmin Itämeren eteläosissa, mutta myös Venäjän suuntaan on yhteistyötä ympäristöasioissa jatkettava kulloisestakin poliittisesta tilanteesta riippumatta. Kun ympäristöyhteistyö onnistuu Norjan ja Venäjän välillä Barentsinmerellä, miksei siis myös Itämerellä.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin