Nato-painolastia on vaikea karistaa

Pulloposti 71
Kasperi Summanen
Päätoimittaja
Verkkouutiset.fi ja Nykypäivä

Suurimpien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat kohtasivat tiistaina maaliskuun 1. päivänä Ylen A-studiossa. Tunnelma oli vakava. Venäjä oli laukaissut viikkoa aikaisemmin massiivisen ohjusiskun Ukrainaan ja lähettänyt panssarinsa maan rajan yli.

Huoneessa möllötti tuona iltana tuttu elefantti. Vaikka suomalaisten Nato-kannatuksessa talven aikana tapahtunut historiallinen käänne olikin jo tunnustettu, oli useimpien paikalla olijoiden silti varsin vaikea ilmaista omaa kantaansa asiaan. Seurauksena oli erikoista kiertelyä ja viittauksia puoluekokouksiin. Vain kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi suoraan kannattavansa liittymistä. Hänen mukaansa viisitoista vuotta tällä linjalla ollut puolue olisi valmis viemään Suomen puolustusliittoon. Vanhojen Nato-muurien murtuminen ei vaatinut muissa puolueissa kauaa ja niin vasemmalla kuin oikeallakin päädyttiin kannattamaan jäsenyyttä. Samalla alettiin käydä paikoin itseruoskimisen asteelle mennyttä keskustelua aiemmasta suhteestamme Vladimir Putinin Venäjään.

Naton jäsenyys on tunnetusti ollut meille varsin hankala puheenaihe. Poliitikot ovat puhuneet vuosikausia mieluummin siitä, miten Natosta tulisi keskustella kuin puineet itse asiaa. Viikunanlehtinä on käytetty milloin niin kutsuttua Nato-optiota ja milloin EU:n puolustusyhteistyötä. Kun poliittinen päätös jäsenyyden hakemisesta lopulta syntyi ja Venäjästä uskallettiin yhtäkkiä puhua aiempaa avoimemmin, huokaisivat monet turvallisuuspolitiikan tuntijat helpotuksesta - ehkä Nato-norsusta vihdoin päästäisiin? Näin ei valitettavasti aivan näytä käyneen.

Kokoomus on toistaiseksi ollut varsin yksin yrittäessään käynnistää keskustelua siitä, millainen Nato-maa me haluamme olla. Puolueen esitykset pysyvien tukikohtien tai mahdollisesti Naton arktisen osaamiskeskuksen saamisesta Suomeen on joko jätetty huomiotta tai torpattu retoriikalla, joka tuo ikävästi mieleen erityisesti puoluekentän vasemmasta laidasta ja jopa itärajan toiselta puolelta perinteisesti kuullut Nato-vastaiset puheet. Myös itse liittymisen poliittisella puolella ja käytännön järjestelyissäkin on vaiettuja ongelmia.

Eräs johtava poliitikko tilitti hiljattain allekirjoittaneelle hallituksen olevan niin kiinni sisäpoliittisessa riitelyssään, että sillä alkaa olla kielteistä vaikutusta avainministerien kykyyn osallistua korkean tason kansainvälisiin tapaamisiin. Tämän on sanottu kasvattaneen opposition roolia. Sekä eduskunnan puolustus- että ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajat ovat näkyviä oppositiopoliitikkoja. Nato-prosessimme hyvin tunteva korkea upseeri taas valitteli minulle syksyllä ruotsalaisten olevan meitä edellä puolustusvoimien rakenteiden ja henkilöstön valmistelussa jäsenyyteen.

Suomalaiset upseerit ovat myös ilmaisseet taustakeskusteluissa huolensa sananvapaudestaan. Upseeriston Nato-kannatus on meillä ollut varsin vahvaa vuosikausia. Tästä huolimatta Nato-myönteisiä kantoja ei ole virassa oleva upseeri voinut julkisesti ilmaista. Monet puolustusvoimissa kuitenkin kokevat, että heillä pitäisi olla viimeistään nyt aiempaa enemmän vapautta puhua puolustusasioista julkisesti ilman, että tätä pidetään uran kannalta kohtalokkaana sotkeutumisena politiikkaan.

Näyttääkin kovasti siltä, että kansan kirittämänä Suomen hakemusvaiheeseen asti vienyt hallitus on haluton jatkamaan poliittisesti hankaliksi koettujen yksityiskohtien käsittelyä julkisuudessa. Lisäksi kulisseista kantautuu huolestuttavia tietoja hidastelusta käytännön järjestelyissä. Sitäkin on kysyttävä, miksi tulevan Nato-jäsenyyden kenties suurinta ulkopoliittista vaikutusta ei meillä ole pahemmin haluttu julkisuudessa puida. Suomen ja Yhdysvaltain suhde nimittäin syvenee liittymisen myötä aidoksi sotilaalliseksi liitoksi. Eivät kai Pohjoismaa-keskeisyytemme ja haluttomuus korostaa Yhdysvaltain tulevaa roolia Suomen kiistattomana ykkösliittolaisena vain kumpua tiettyjen puolueiden perinteisestä painolastista.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin