Milloin on aika puhua kolmannesta maailmansodasta?

Pulloposti 29
Joonas Kuikka
Ilkka-Pohjalaisen toimittaja
Ent. maakuntalehtien Lännen Median toimittaja

Pelkkä kysymys on hätkähdyttävä, muttei perusteeton. Nykyajassa on monta maailmansodan piirrettä. Sotia käydään lähes joka mantereella, aivan kuin 1930-luvun lopulla.

Nykysodat alkavat valtionjohtajien pikapäätöksillä. Tuoreimpana Yhdysvallat kaappasi Venezuelan presidentin Nicolas Maduron ja tappoi Iranin ylimmän johtajan Ali Khamenein. Kukaan Yhdysvaltain hallinnon sisällä ei pystynyt estämään Donald Trumpia hyökkäämästä.

Toisen maailmansodan lasketaan alkaneen Saksan hyökkäyksestä Puolaan syyskuussa 1939. Sitä ennen Saksa oli jo valloittanut verettömästi Itävallan, Tshekkoslovakian ja alueen Liettualta. Japani soti Kiinassa ja kahakoi Neuvostoliiton rajalla. Espanjassa käytiin veristä sisällissotaa. Vasta historiankirjoitus määritti, mistä toinen maailmansota alkoi.

Ensimmäisen maailmansodan katsotaan alkaneen Sarajevon laukauksista, kun salamurhaaja Gavrilo Princip tappoi Itävallan kruununprinssin Frans Ferdinandin. Kukaan Sarajevossa tuskin tiesi sinä päivänä miljoonia ihmisiä tappaneen suursodan alkaneen. Seurasi kuitenkin hallitsematon eskalaatio ja sodanjulistusten ketju.

Emme mielestäni vielä elä kolmatta maailmansotaa, vaikka ohjuksia näkyy matkustajalentokoneista ja ilmatilaa suljetaan. Jos kuitenkin päädymme suursotaan, historiankirjoitus voisi jälkikäteen tulkita kolmannen maailmansodan alkaneen Venäjän täysimittaisesta hyökkäyssodasta Ukrainaan 24. helmikuuta 2022.

Mielestäni Venäjän hyökkäys avitti Iranin tukeman Hamasin intoa laukaista yllätyshyökkäys Israelia vastaan lokakuussa 2023 tai Intian halua hyökätä Pakistaniin 2025. Ilman käynnissä olevia sotia Donald Trumpillakin olisi ollut korkeampi kynnys hyökätä Venezuelaan tai Iraniin. Samalla Kiina odottaa hetkeään valloittaa Taiwan. Emme tiedä, mihin nykyinen eskalaatio johtaa. Toivon sydämestäni, ettei maailmansotaan. Historia kuitenkin opettaa, ettei rauhanomaisesta ratkaisusta ole mitään takeita.

Juuri nyt on vaikea nähdä edes keinoja, miten sodan henki tungetaan takaisin pulloon. Kun sotia aloittaa, niitä on hyvin vaikea lopettaa. Vladimir Putin ei uskalla lopettaa sotaansa, vaan jatkaa sitä valtavista tappioista huolimatta. Israelinkin on vaikea palata rauhantilaan. Donald Trump ottaa niin ikään valtavia riskejä ymmärtämättä mahdollisia seurauksia. Harva sota onnistuu ilman omia kuolonuhreja.

Maailmansota on vielä vältettävissä. Ratkaisun avaimet eivät ole Suomella, vaan suurvalloilla. Kuitenkin, mitä enemmän ohjuksia ammutaan ja mitä laajemmalle alueelle, sitä todennäköisempää on epäonnekas tunarointi, joka muuttuu arvovaltakysymykseksi suurvaltojen itsepäisten miesten välillä. En ala arvailemaan, mitkä olisivat suursodan rintamalinjat tai edes liittoumat. Nykyajan maailmansota olisi kuitenkin hirvein sota, mitä kuvitella voi. Siksi se olisi pakko välttää.

Jos maailmansotaa ei pysty välttämään, Suomen olisi pyrittävä pysymään siitä sivussa tai vähintään puolustuksellisena sivunäyttämönä. Taistelukentillä ei ole jaossa sankaruutta eikä voitettavaa. Suomen etuja suursodassa olisivat arktinen ilmasto, harva asutus ja metsien suoja. Haittana on strateginen sijainti pohjoisessa. Valtion tulisi tavoitella omavaraisuutta. Sähköntuotannossa olemme oikealla tiellä, yhä kotimaisemmassa, hajautetummassa ja joustavammassa järjestelmässä. Itämeren elämänlankamme voi katketa eurooppalaisessa sodassa, joten reittejä Atlantille Pohjoismaisten ystävien kautta pitäisi vahvistaa.

Minua hirvittää tekoälyn, droonien ja ydinaseiden yhdistelmä mahdollisessa suursodassa. Jos suurvaltojen kiivaasti kehittämä tekoäly saa luvan päättää elämästä ja kuolemasta taistelukentällä algoritmiensa mukaan, ei vaadi kovin suurta mielikuvitusta ennustaa, miten koneen saama käsky karkaa lopulta ihmisen hallitsemattomiin. Ukrainan sota näyttää, miten droonit voivat jahdata yksittäiset ihmiset hengiltä. Nyt droonia ohjaa ihminen, mutta tekoälyn voi kouluttaa tekemään saman tuhansien parville.

Vähintään ydinaseet olisi syytä pitää täysin erillään tekoälyjärjestelmistä. Tämä on sitä vaikeampaa, mitä paremmin tekoäly pystyy imitoimaan ihmistä. Ydinaseturvallisuus edellyttänee komentoketjun pitämistä täysin kasvotusten tapahtuvana ja ihmisen fyysisiä toimenpiteitä monessa vaiheessa edellyttävänä. Tarvitaan myös ”pimeitä” päätöksentekotiloja irrallaan verkosta ja tekoälyn lonkeroista. Toivottavasti edes suurvaltojen sotilasjohdossa on järkeä, kykyä ja selkärankaa varoa omienkin ydinaseiden vaaroja. Maailman nykyisten johtajien harkintakykyyn en luota.

Tekoälyn omaa ajattelua tai oma-aloitteisuutta en pelkää, vaikka ehkä syytä olisi. Itsenäistä tekoälyä ei kuitenkaan tarvita, sillä komentaja antaa koneelle tehtävän, jonka se toteuttaa väsymättömästi ja vailla moraalituskia. Suosittelen Netflixissä tarjolla olevaa elokuvaa A House of Dynamite, joka kertoo päätöksenteon vaikeudesta ydinasehyökkäyksen hetkellä. Nimi kuvaa nykyaikaakin. Maailma täynnä sotia on huone täynnä kuivaa ruutia, joka on altis yhdellekin kipinälle. Hyväuskoinen toiveeni on, että ihmiskunta olisi oppinut aiemmista maailmansodista. Ihmisellä on valitettavasti unohduksen lahja – tai kirous.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin