Miksi oman meren suojeleminen on niin vaikeaa?

Pulloposti 68
Mari-Elina Koivusalo
Turun kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen

Oletko huomannut, miten me suomalaiset pudistelemme ihmeissämme päitämme, jos uutislähetyksessä näytetään vaikkapa saasteiden pilaamaa jokimaisemaa jossakin päin Aasiaa? Tai yhtä lailla pidämme käsittämättömänä, että Tyynellä valtamerellä lilluu tälläkin hetkellä yli miljoonan neliökilometrin jätepyörre? Ja tietysti, vielä muutamia vuosia sitten muistimme aina mainita siitä, että me suomalaisethan olimme isossa roolissa siinä, että Pietari sai jätevetensä hallintaan. Suomalaisethan suunnittelivat sinne aikanaan tehokkaan fosforinpoistojärjestelmän.

Samalla kun olemme kovin kiinnostuneita ja kriittisiä muiden aiheuttamasta oman lähiympäristönsä tai yhteisen ympäristömme turmelemisesta, on meillä suuria vaikeuksia saada omaa mertamme puhtaaksi. Saaristomeri nimittäin on yhä – ja ikävä kyllä näyttää tätä menoa pysyvän vielä pitkään – Itämeren suojelukomission Helcomin hot spot -listalla. Saaristomeren kunto on surkea, minkä voimme jokainen todeta kesäisin omin aistein. On hämmentävää, miten 2020-luvun Suomessa ei tunnu löytyvän edelleenkään aitoa tahtoa tilanteen ratkaisemiseksi ja Saaristomeren tilan parantamiseksi. Olemme edelleen puuhastelun ja pilottikokeilujen tasolla, vaikka merellä ei ole aikaa odottaa.

Kuten hyvin tiedämme, suurin ravinnekuormituksen aiheuttaja Saaristomerelle on maatalous. Kuluneella hallituskaudella on jälleen edistetty ravinnekuormituksen hillitsemiseksi tuiki tärkeää kipsikäsittelyä Varsinais-Suomenkin valuma-alueen pelloille. Toki tämä on ollut edelleen maanviljelijöille täysin vapaaehtoista ja innostus kipsikäsittelyyn onkin ollut hiipumaan päin - tänä vuonna tavoitteisiin ei olla pääsemässä. Viime vuonna käynnistettiin muutama pilottialue ravinnekierron tehostamiseksi ja tänä syksynä Varsinais-Suomen liitto iloitsi kansanedustajiemme yhteisestä talousarvioaloitteesta, jolla toivotaan ”ympäristöneuvonnan pilotointia” sekä ”rakennekalkituksen pilotointia” niille pelloille, joille kipsikäsittely ei sovellu. Hienoa tietysti, että toimia tehdään, mutta milloin joku sanoo ääneen, että millään vapaaehtoisilla pilottikokeiluilla ei Saaristomerta ikinä pelasteta? Ravinteiden - erityisesti tietysti fosforin - valuminen Saaristomereen pitää saada loppumaan. Kokeilujen sijaan tähän tarvitaan oikeita keinoja: velvoittavaa lainsäädäntöä ja uskottavat sanktiot sen rikkomisesta.

Mitäkö tämä tarkoittaisi? Niinkin yksinkertaista sääntelyä, että esimerkiksi ympäristönsuojelulakiin lisättäisiin velvoite tehokkaaksi todetusta kipsi- tai rakennekalkkikäsittelystä viljelyaloillaan. Voisi olla myös mahdollista asettaa maataloustukien saamisen ehtoihin kyseiset käsittelyt valuma-alueilla. Tietysti myös erityislaki voisi tulla kyseeseen. Esimerkiksi merenkululla on jo oma ympäristönsuojelulakinsa.

Saaristomerellä ei ole aikaa odottaa. Olemme jo hukanneet vuosia ja vuosikymmeniä tässä työssä. Helcomin hot spot -ohjelma käynnistyi vuonna 1992. Tuolloin Itämeren merkittävimpien kuormittajien listalla oli 162 kohdetta, nyt niistä jäljellä on 35. Saaristomeren maatalouskuormitus on Suomen ainoa jäljellä oleva kohde. Kukapa olisi uskonut yli 30 vuotta sitten, että tänään olemme epäonnistuneet. Samalla vuosien saatossa ilmaston lämpeneminen on tehnyt Saaristomeren tilanteesta yhä tukalamman, kun meren lämpötila nousee ja kesät kuumenevat. Levät kukkivat entistä enemmän, entistä aikaisemmin.

Samalla kun ilmasto lämpenee, olisi puhtaalle merelle käyttöä. On selvää, että hyvinvoiva meri on itseisarvo ja sen merkitys eläimille ja eliöille on korvaamaton, mutta myös meille ihmisille merellä on suuri merkitys. Me tarvitsemme hyvinvoivaa Saaristomerta. Emmehän halua, että saaristomatkailumme tavoitteet kaatuvat siihen, että saaristoa ympäröi meri, jossa ei voi uida? Emmehän hyväksy sitä, että ilmaston kuumetessa omassa meressämme emme voi enää virkistäytyä? Emmehän halua, että maailman kauneinta maisemaa peittää sinivihreä puuro?

Emmehän halua joka kesä selittää lapsillemme, miksi oma, kerran niin kirkas ja kaunis meremme voi niin huonosti? Olisi jo aika tehdä sellaisia ratkaisuja, että lapsemme ja lastemme lapset saavat vielä nauttia puhtaasta Saaristomerestä ja kokea pilkahduksen siitä, mitä se oli meidän lapsuutemme kesinä; että voi uida silloin kun huvittaa, kurkotella soutuveneestä kohti suuria rakkolevämetsiä ja nähdä kampelan puhtaalla hiekkapohjalla kolmen metrin syvyydessä.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin