Miksi jokainen retki tekee minusta paremman ministerin

Pulloposti 8
Mika Poutala
Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministerinä saan usein puhua siitä, miten liike, luonto ja yhteisöllisyys kietoutuvat toisiinsa. Mutta rehellisesti sanottuna ymmärrän näitä asioita parhaiten vasta silloin, kun laitan puhelimen pois ja astun perheeni kanssa luontoon. Lähiluonto on tavoitettavissa viikonloppuna tai arki-iltanakin, ja itselleni Espoon rikas luonto metsästä saaristoon on muodostunut tärkeäksi hengähdyspaikaksi. Voimme kirjoittaa kunnianhimoisia strategioita ja ohjelmia, mutta kaikkein olennaisinta on se, mitä meri ja metsä opettavat ilman yhtäkään pöytäkirjamerkintää.

Kilpaurheiluvuosien ajan elämääni mitattiin sadasosina ja metreinä – harvoin pysähtymisenä. Siksi olen ehkä ollut hieman hidas oppimaan, miten hyvältä tuntuu, kun mikään ei kilpaile minkään kanssa. Luonnossa oppiminen tapahtuu kuin itsestään: polut eivät pyydä suorittamaan, meri ei odota tuloksia.

Luonto on mitä parhain opettaja. Ministeriössä luomme raameja, jotta yhä useampi lapsi ja nuori voisi löytää liikkumisen ilon. Perheen kanssa retkeily muistuttaa minua siitä, että ilo voi löytyä pienistä, arvaamattomista asioista: tuulen suunnan vaihtumisesta, hauskanmuotoisesta kivestä, joka on pakko poimia taskuun, tai siitä hetkestä, kun eväät syödään jo ennen puoltapäivää, koska nälkä ei odota. Lapset ymmärtävät tämän luonnostaan. Parhaimmillaan he eivät kysy, paljonko matkaa on jäljellä – he kysyvät, saako kalliolta hypätä uimaan.

Jokainen retki luontoon tekee minusta hiukan paremman ministerin. Ei siksi, että keksisin siellä uusia poliittisia avauksia, vaan siksi, että muistan, miksi niillä on väliä. Ihmisen, ja aivan erityisesti lapsen tai nuoren, tekee uskomattoman hyvää päästää irti laitteista ja arjen vaatimuksista, lähteä ulos ja vain olla. Kävellessä, juostessa, pyöräillessä tai meloessa ajatukset jäsentyvät ja keho voi hyvin. Liikunnan iloa soisin jokaiselle lisää. Ennen kaikkea pidän meidän poliitikkojen tehtävänä helpottaa tavallista arkea: antaa perheille vähän lisää aikaa toistensa kanssa, tehdä yhdessä ulos lähtemisestä vähän helpompaa arjen palapelissä.

Lapset ja nuoret liikkuvat keskimäärin liian vähän. Niin teemme itseasiassa me kaikki. Se on totta, mutta pelkkä toteamus ei vielä ratkaise mitään. Kun seuraan omia lapsiani metsäpolulla, näen kuitenkin, että liikkumisen ilo löytyy helposti, kun sille antaa mahdollisuuden. Siksi meidän aikuisten tärkein tehtävä on luoda olosuhteet, joissa tuo luontainen liikkumisen halu pääsee esiin. Koulujen pihojen ei tarvitse olla täydellisiä kenttiä, mutta niiden täytyy olla paikkoja, joissa saa juosta, kokeilla ja leikkiä. Harrastustoiminnan ei aina tarvitse olla huipputavoitteellista – monelle lapselle tärkeintä on tunne siitä, että hän on tervetullut mukaan.

Yhteisöllisyys syntyy usein pienistä kohtaamisista: siitä, että joku tarjoaa käden vaikeassa kohdassa polulla, tai että retkellä pysähdytään jakamaan viimeiset eväät. Tällaisia hetkiä voimme tukea tekemällä liikkumisesta ja ulkona olemisesta kaikille saavutettavampaa. Samalla kasvaa yhteisöllisyyden mahdollisuus. Liike yhdistää ihmisiä tavoilla, joita on vaikea selittää, mutta helppo kokea.

Saaristo muistuttaa myös vastuusta. Itämeri ja sen herkät ekosysteemit eivät pysy elinvoimaisina ilman huolenpitoa ja yhteistyötä – sitä samaa henkeä, jota Centrum Balticum tekee näkyväksi. Ministerin tehtävä on katsoa kokonaisuuksia, mutta merellä asioita näkee pienempinä, konkreettisempina. Roska, joka kohoaa rantavalliin. Polku, joka hajoaa liiallisesta kulutuksesta. Hiljainen hetki, joka katkeaa moottorin jyrinään. Nämä yksityiskohdat kertovat, että vastuu ei ole koskaan vain rakenteissa, vaan myös tavassa, jolla me liikumme ja olemme luonnossa. Jokainen meistä voi myös pienin teoin vaikuttaa ympäristöönsä ja lähiluontoonsa.

Joka kerta kun palaamme kotia kohti, horisontti asettuu taas eri tavalla. Ehkä siksi palaan luontoon yhä uudelleen. Se muuttuu hitaasti, ja niin muutumme mekin. Ja juuri siksi se opettaa aina jotain uutta.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin