Maailmanloppuja ja mikrobiologiaa

Pulloposti 32
Antti Hakanen
Ylilääkäri, tulosryhmäjohtaja
Turun yliopistollinen keskussairaala, Mikrobikeskuksen johtaja
Turun yliopisto ja Varsinais-Suomen hyvinvointialue

Alkuun sisältövaroitus:

Tässä kolumnissani kerron, etteivät ihmiset tai muutkaan monisoluiset eliöt ole tämän planeetan todellisia valtiaita vaan niitä ovat bakteerit ja muut mikrobit. Tämä ei kuitenkaan oikeuta meitä kädellisiä lyömään hanskoja tiskiin, päinvastoin, meidän on syytä pitää hyvää huolta elinympäristöstämme kuten Itämerestä ja hyvistä bakteereistammekin. Toisaalta meidän on väsymättä tiedusteltava ja torjuttava mikrobien eri kuningaskunnista tulevia hyökkäyksiä.

Fyysikot ja tähtitieteilijät kertovat, että eräänä päivänä Aurinkomme kasvaa punaiseksi jättiläiseksi ja maapallo tuhoutuu kuumuudesta. Tätä meidän ei kuitenkaan tarvitse ruveta stressaamaan, sillä tuohon tapahtumaan on aikaa arviolta 4 – 5 miljardia vuotta. Jos joku planeettamme elollinen olento on tuota todistamassa, se on todennäköisimmin bakteeri. Bakteerien kaltaiset alkusolut ilmestyivät planeetallemme jo 3 miljardia vuotta sitten, joten ne ovat jo ehtineet sopeutua hyvin monenlaisiin muuttuneisiin olosuhteisiin ja nähdä lukuisia sukupuuttoja. Vertailun vuoksi meidän ihmisten kaltaisia olentoja on Telluksella tallustellut 200.000 – 300.000 vuotta, siis yhden kymmenestuhannesosan tuosta ajasta.

Toinen kosmologinen uhkakuva maapallolle on toisen taivaankappaleen törmäys, josta tunnettuna esimerkkinä on noin 66 miljoonaa vuotta sitten tapahtunut asteroiditörmäys. Sen seurauksena muun muassa hirmuliskot hävisivät ja toisaalta nisäkkäiden valtakausi käynnistyi. On esitetty teoria, että katastrofin jälkeisessä ilmastonmuutoksessa mikrosienten elinolosuhteet paranivat ja kasvuedun myötä ne infektoivat ja tuhosivat hirmuliskojen munat ja näin varmistivat eläinten sukupuuton. Edelleen ydinaseiden aiheuttama välitön tuhovaikutus ja niiden käytön jälkeinen ilmastonmuutos, ydintalvi, tuovat maailmanlopun uhan entistä lähemmäs. Ja vaikka ihmiskunta pystyisikin hallitsemaan luomiensa tuhokoneiden käyttöä, elintasomme ja elämäntapamme aikaansaama ilmastonmuutos ja luontokato tuntuvat kaikkein varmimmilta tuhoilta, joita kohti etenemme.

Näiden edellä mainittujen rationaalisten (ilmastonmuutos ja ydinsota) ja irrationaalisten (se punainen aurinko) pelkojen keskellä tuntuu kovin pieneltä puhua niinkin arkisista asioista kuin mikrobeista. Kuitenkin, kun sars-CoV-2 -koronaviruksen aiheuttaman covid-19-pandemian ensimmäisestä aallosta on kulunut tasan viisi vuotta, on hyvä miettiä mikrobien ja muun luonnon välistä yhteiseloa. Vähän nolo yksityiskohta muuten on se, että virus ei edes ole elävä organismi. Se on vain paketoitu pätkä nukleiinihappoa, DNA:ta tai RNA:ta, joka tarvitsee elävän solun lisääntyäkseen. Niin vain tuo eloton koodinpätkä laittoi modernin maailman polvilleen. Vaikka toisaalta, pelätäänhän sitä tekoälyäkin – elotonta koodinpätkää tuokin.

Koronaviruksen torjunta on modernin avoimen tieteen ja rutiinikäyttöön otetun huipputeknologian ennen näkemätön saavutus. Diagnostiikan nopea kehittäminen ja käyttöönotto muutamassa viikossa alkuvuodesta 2020 ja siihen liitetyt hyvinkin voimakkaat torjuntatoimet käytännössä johtivat siihen, että Suomi pääsääntöisesti vältti viruksen ensimmäisen aallon. Saimme siten tarvittavan lisäajan rakentaa diagnostiikka- ja torjuntainfrastruktuurimme sille tasolle, että tehokkaiden ja turvallisten rokotteiden tullessa käyttöön reilussa vuodessa merkittävä osa ns. vältettävissä olevista kuolemista vältettiin pandemian parin ensimmäisen vuoden aikana. Torjuntatoimien pitkittymisestä ja kohdentamisesta Omikron-variantin saapumisen jälkeen marraskuusta 2021 alkaen voidaan ja pitääkin keskustella. Tutkimusta ja siihen perustuvia johtopäätöksiä tulevien epidemioiden ja pandemioiden varalle tarvitaan. Yhteenvetona korona-pandemian torjunnasta voi kuitenkin todeta, että ihmiskunta kaikkine epäonnistumisineenkin osoitti olevansa erittäin ketterä torjumaan uuden pandeemisen viruksen. Toisin sanoen, yhden patogeenisen mikrobin kyvykkyydet eivät varmasti riitä koko Homo sapiens –populaatiota kukistamaan.

Uusien tai muuntuneiden hengitystievirusten aiheuttamien epidemioiden ohella myös mikrobilääkkeille vastustuskykyiset bakteerit aiheuttavat jatkuvasti sekä paikallisia että maailmanlaajuisia epidemioita, joiden torjunta edellyttää jatkuvaa seurantaa ja esimerkiksi ulkomailla sairaalassa hoidettujen potilaiden bakteerikantajuuden seulontaa. Itämeren rehevöityminen ja lämpeneminen luovat erityisesti kuumina kesinä hyvän kasvuympäristön normaalisti valtamerissä esiintyvien, suolaa sietävien Vibrio-suvun bakteerien kasvulle. Rannikkoalueilla tällaisten bakteerien aiheuttamien vakavien ihoinfektioiden määrä kasvaa pitkien hellejaksojen aikana ja jopa niiden aiheuttamia kuolemantapauksia on raportoitu Suomessakin.

Aivan oma lukunsa on ilmaston lämpenemisen vaikutus mikrobeja kantavien vektorieläinten kuten hyttysten ja puutiaisten elinalueiden siirtymiseen pohjoisemmaksi. Tiettyjen hyttysten kantamia Länsi-Niilin aivokuumeen aiheuttajaviruksia on hiljattain löydetty jo Baltiasta ja toisaalta Turussa diagnosoitiin Suomen ensimmäinen puutiaisen levittämän Neoehrlichia mikurensis -bakteerin aiheuttama infektio viime syksynä.

No uskaltaako rannoilla, niityillä ja metsissä sitten enää ollenkaan liikkua uimisesta puhumattakaan. Kyllä ja pitääkin! Terveyshyödyt ylittävät riskit moninkertaisesti. Luonnossa liikkujan on kuitenkin hyvä muistaa päivittäinen punkkisyyni ja huuhtelu puhtaalla vedellä helteisessä vedessä uinnin jälkeen, erityisesti jos vastustuskyky on heikentynyt iän tai peruslääkityksen takia.

Pahojen tai pikemminkin ihmisen kannalta väärään aikaan väärässä paikassa kohtaamiemme mikrobien lisäksi on hyvä muistaa, että meissä ihmisissä on enemmän mikrobisoluja kuin omia solujamme. Näistä hyvistä bakteereistamme ja muista mikrobeista meidän kannattaa pitää huolta. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana kasvanut ymmärryksemme mikrobien ja mikrobistojen terveysvaikutuksista avaa kokonaan uuden aikakauden lääketieteessä, kun monien sairauksien taustalta paljastuu mikrobiston toimintahäiriöitä.

Antibioottien ja rokotteiden laajamittainen käyttöönotto 1940–50 -luvuilla paitsi nosti elinajanodotettamme, myös muutti maailmankuvaamme. Enää ei ollutkaan niin, että kuka tahansa voi kuolla mihin tahansa infektioon milloin tahansa. Selviytyminen tällä mikrobien planeetalla vaatii kuitenkin jatkuvaa työtä, kuten koronapandemia kovalla kädellä osoitti. Tähän onneksi löytyy Suomesta kyvykkyyksiä. Yhtenä esimerkkinä Turun yliopiston ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueen, Varhan yhteinen Mikrobikeskus, jossa toimii yli 30 tutkimusryhmää monesta eri tiedekunnasta ja yrityksestä mikrobien ja infektioiden tutkimuksen, diagnostiikan ja hoidon alueella.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin