Lännen ydinasepolitiikka murroksessa

Pulloposti 67
Stefan Forss
Professori, fyysikko, dosentti
Maanpuolustuskorkeakoulu

Suomen tultua Naton jäseneksi maamme suhtautuminen ydinaseisiin ja ydinasepolitiikkaan muuttui perusteellisesti. Vanhaan ei ollut paluuta myös siksi, että osana kansan vahvaa tukea Nato-jäsenyydelle oli myös sen tarve päästä läntisen liittouman ”ydinsateenvarjon alle”.

Venäjän varsin äänekkäät uhkaukset ydinaseiden käytöstä Ukrainan sodan yhteydessä ja Kiinan voimakas ydinasevarustelu asettavat kuitenkin länsivaltiot vakavien ongelmien eteen. Autoritaaristen valtioiden pyrkimyksiä vastaan tarvitaan uskottava pelote. Yleinen käsitys, että Naton eurooppalainen ydinasepelote olisi kunnossa, on pitkälti illuusio, sanoo muiden muassa kansainvälisesti arvostettu ja Suomessa hyvin tunnettu analyytikko, professori Tomas Ries. Pelote alkoi murentua Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, hän toteaa.

Kylmän sodan loputtua ydinaseiden rooli Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten puolustuspolitiikassa todella väheni merkittävästi. Samalla, kun päättäjien kiinnostus ydinaseisiin hiipui, ydinaseriisuntahan eteni suotuisasti ja valtaosa kylmän sodan arsenaaleista menivät purkuun.

Tultuaan presidentiksi Vladimir Putinin ryhtyi heti kasvattamaan Venäjän ydinaseiden roolia määrätietoisesti poliittisesti käyttökelpoisiksi välineiksi ja painostuskeinoksi. Ydinaseet olivat lisäksi Venäjän ainoa alue, jolla se voi kilpailla johtavien suurvaltojen kanssa. Ensimmäiseksi tavoitteeksi tuli Gorbatshovin ja Jeltsinin lähes maanpetoksellisiksi koettujen aseidenriisuntasopimusten purkaminen. Ryhdyttiin toimiin etenkin keskimatkan ohjuksia koskevan INF-sopimuksen, ydinaseriisunnan kulmakiven, mitätöimiseksi.

Alaa seuranneet havaitsivat helposti tämän linjanmuutoksen vuosituhanteen vaihtuessa. Lännen johtajia asia ei juurikaan kiinnostanut.

Putin pitää ydinaseita keskeisenä poliittisena voimana pakkomielteeksi muodostuneessa Venäjän imperiumin palauttamispyrkimyksessä. Nyt hän yrittää epätoivoisesti paikata tekemäänsä valtavaa strategista virhettä Ukrainassa, käyttämällä lännen päättäjien tietämättömyyttä ja pelkoa hyväkseen. Irvokkainta olisi, että Venäjän johto selviäisi ahdingosta pelkällä puhumisella.

Ydinasepelotteen uskottavuuden eteen lännen on tehtävä töitä. Se ei välttämättä tarkoita uuteen ydinasevarusteluun ryhtymistä, vaan kattavaa analyysia siitä, mikä tilannekuva oikeasti on ja mitä on tehtävä vihamielisten valtioiden toimien mitätöimiseksi.

Länsi ei ole ensimmäistä kertaa housut kintuissa. Neuvostoliitto yllätti Yhdysvallat ja Naton 1970-luvun jälkipuoliskolla, ottamalla joukon uusia ”euro-ohjustyyppejä” käyttöön. Nämä loivat Yhdysvaltain liittolaisille uuden uhkan ja epävarmuuden Yhdysvaltain sitoutumisesta niiden puolustukseen, ohjukset kun eivät suoraan uhanneet Yhdysvaltoja.

Päättäväistä johtajuutta esittänyt Saksan liittokansleri Helmut Schmidt oli avainasemassa vastatoimista päätettäessä. Ratkaisuksi tuli hänen ehdottamansa Naton ns. kaksoispäätös. Sen ensimmäinen osa antoi Neuvostoliitolle mahdollisuuden vetää euro-ohjukset pois. Kun Neuvostoliitto ei siihen suostunut, Nato toteutti päätöksen toisen osan, eli sijoitti vastavuoroisesti Yhdysvaltain ydinkärjillä varustettuja risteilyohjuksia ja ballistisia ohjuksia Eurooppaan. Kremlissä pidettiin erityisesti tarkkojen Pershing II -ohjusten sijoittamista Saksaan erityisen uhkaavana. Päätös johti valtaviin mielenosoituksiin Länsi-Euroopassa ja Britanniassa. Tilanne Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välillä oli hyvin jännittynyt useita vuosia, mutta laukesi vähitellen Mihail Gorbatshovin noustua valtaan.

Samalaista läntistä johtajuutta tarvitaan taas. Sen lisäksi vankkaa ammattimaista asiantuntijatukea päättäjille pelotteen monipuoliseksi päivittämiseksi. Suomessa vasta ryhdytään käynnistämään suunnitelmallista tutkimustoimintaa. Ruotsissa sitä on ylläpidetty katkeamatta yli 70 vuotta. Toiminnasta vastaa Ruotsin kokonaismaanpuolustuksen tutkimusinstituutti FOI, joka on Suomelle ehkä tärkein alan yhteistyökumppani. Ensimmäinen keskustelutilaisuus, jossa FOI:n edustajat kertoivat suomalaisille kollegoille monipuolisesta toiminnastaan, järjestettiin Maanpuolustuskorkeakoulussa Santahaminassa kesäkuun alussa.

On luonnollista, että puolustushallinto ottaa vastuun ja johtaa toimintaa jatkossa sekä valvoo sitä yhdessä muiden valtiollisten tahojen ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Vanha, vuoden 2004 lopussa lakkautettu VTT:n johtama tutkimusjärjestely oli palvellut hyvin. Se oli kuitenkin luotu aivan eri olosuhteissa, Suomi puolueettomana ja YYA-sopimukseen sidottuna maana. Siihen ei ole paluuta, mutta VTT:n ja Säteilyturvakeskuksen asiantuntemusta tullaan silti varmuudella tarvitsemaan. Työsarkaa riittää, kun rapistunutta laaja-alaista monitieteellistä tietopohjaa on päivitettävä ja doktriinien kehittämiseen panostettava. Vain siten voidaan osallistua rakentavasti operatiivisen toiminnan kehittämiseen. Naton Nuclear Planning Group -ryhmässä ei ole varaa jäädä kuunteluoppilaaksi.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin