Puolustusvoimissa ei tiedetä, miltä tulevaisuuden taistelukenttä näyttää. Eikä voida tietää missään muuallakaan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kehitys lähialueillamme on ollut poikkeuksellisen nopeaa, ja sodan luonne muuttuu yhä kiihtyvällä tahdilla. Silti Puolustusvoimien tehtävä on olla valmis myös tuntemattomaan. Tämä vaatii jatkuvaa tilannekuvan päivittämistä, uusien teknologioiden ja lähestymistapojen kokeilemista sekä valmiuden kehittämistä kaikissa olosuhteissa.

Viime vuosien esimerkit osoittavat, kuinka nopeasti ja arvaamattomasti sodankäynti voi muuttua. Vuonna 2014 Krimin valtauksessa nähtiin uuden ajan laaja-alaista hybridisodankäyntiä: perinteisten sotilaallisten toimien ohella käytettiin erikoisjoukkoja, informaatio-operaatioita ja poliittista painostusta, kaikki ilman muodollista sodanjulistusta. Vuonna 2022 Ukrainaan hyökättiin useista suunnista suurella voimalla, ilmeisenä tavoitteena nopea vallankaappaus. Tänä päivänä vuonna 2025 Ukrainassa käydään hyvinkin perinteistä sotaa massamaisine jalkaväen ja tykistön käyttöineen.

Teknologiset innovaatiot syntyvät usein suoraan taistelukentällä. Uutisissa näkemämme “dronehäkit” panssariajoneuvojen katolla, valokuitukaapelilla ohjatut lennokit ja kalaverkoista rakennetut huoltotunnelit ovat syntyneet äärimmäisen nopeassa ase–vasta-ase -kehityskierteessä.

Näissä esimerkeissä näkyy sodankäynnin uusi todellisuus: moni tämän päivän “ihmease” on jo kuukauden päästä vanhentunut, kun taistelukentän kehityskierre etenee vuosien sijaan päivissä. Tähän nähden suorituskykyjen hankinta puolustuskentällä on suhteettoman hidasta. Reaalimaailma tarvitsee nopeita, jopa välittömiä ratkaisuja, mutta nykyinen hankintamalli ei pysy kehityksen tahdissa. Tarkasteluni kohdistuu digitaalisiin järjestelmiin, mutta pätee kenties muihinkin hankintoihin.

Puolustusvoimien suorituskykyjen kehittäminen, mukaan lukien uusien järjestelmien ostaminen, perustuu prosessiin, jossa hankinnat valmistellaan huolellisesti. Sisältö määritellään tarkasti ja hyvin usein Puolustusvoimat sitoutuu monivuotisiin sopimuksiin. Perusajatus on hyvä: perusteelliset prosessit vähentävät riskejä ja tuovat turvaa kaikille osapuolille, mikä on puolustuksen kannalta olennaista. Tosiasia on kuitenkin, että liian jäykät prosessit hidastavat toimintaa tavalla, joka heikentää Suomen puolustuskykyä. Hankinnan tekijä joutuu ennustamaan vuosien päähän ja sitoutumaan arvauksiinsa. Ympäristömme muuttuu nopeasti ja vuosia kestävä prosessi voi tarkoittaa pahimmillaan sitä, että lopputulos on vanhentunut jo valmistuessaan. Varautuminen on haastavaa.

Puolustuksessa parasta varautumista on mukautumiskyky. Tällä tarkoitan sitä kykyä, jonka avulla organisaatio voi muuttaa suuntaa, kokeilla nopeasti ja ottaa käyttöön ratkaisuja silloin, kun niitä eniten tarvitaan – eikä vasta seuraavan hankekauden päätteeksi. Suomessa meidän tulisi panostaa tähän kykyyn nykyistä enemmän.

Kansainvälisesti eri mailla on jo käytössä toimintatapoja, joilla puolustushallinnot ovat nopeuttaneet innovaatioiden käyttöönottoa ja parantaneet reagointikykyään. Yhdysvaltalaisessa IDIQ-hankintasopimusmallissa (Indefinite Delivery, Indefinite Quantity) sovitaan etukäteen hinnat ja yleiset ehdot, mutta sisältö määritellään vasta tarpeen ilmetessä. Tämän kaltaisella menettelyllä hallinnollinen hankinta kohdistuu kapasiteettiin, ei ennalta määriteltyyn järjestelmään. Käytettävissä olisi jopa valmiiksi nimetyt osaajat ja budjetti – mutta tarkka tehtävä määriteltäisiin vasta tilanteen mukaan. Näin kriittiset digiratkaisut saataisiin käyttöön nopeasti ja kivutta aina tarpeen vaatiessa.

Onnistuneiden ketterien hankintojen taustalla toistuvat kolme periaatetta. Ensinnäkin sopimusten tulee olla joustavia, jotta projektin sisältöä voidaan muokata yhteistyön aikana. Toiseksi tilaajan ja toimittajan välille tulee rakentaa vahva luottamus jo hankintavaiheessa, esimerkiksi haastattelemalla kehitystiimi ja varmistamalla, että yhteistyökyky, ongelmanratkaisutaidot ja kommunikaatio toimivat. Kolmanneksi laatu on syytä asettaa hinnan edelle; näin varmistetaan, että tehtävään saadaan parhaat osaajat, eivät vain edullisimmat.

Hankintamenettelyjen ketteröittäminen ei ole itseisarvo, vaan väline. Väline tuottaa uusia innovaatioita. Väline reagoida taistelukentän muutoksiin. Väline varmistaa, että seuraavankin sodan yllätysten keskellä Suomi on askeleen edellä.