Pulloposti
Pulloposti on Itämeren alueen kehitykseen keskittyvä kolumnisarja, joka rantautuu sähköpostitse jo noin 10 000 suomalaiselle. Päätoimittajana toimii professori, johtaja Kari Liuhto (kari.liuhto@utu.fi).
Kohti entistä vahvempaa yhteistyötä
Pulloposti 31
Joakim Strand
Kansanedustaja
Itämeri ja Merenkurkku sai kauan odotetun, Vaasan ja Uumajan
väliseen liikenteeseen räätälöidyn laivansa, Aurora Botnian, elokuussa 2021. Oli ilo olla
läsnä, kun tämä sillä hetkellä maailman ympäristöystävällisin laiva saapui, vihittiin ja otettiin
käyttöön. On myös suuri ilo esitellä laivan tiloja, kertoa laivan teknologiasta, kuinka merkittävää laivan
rakentaminen, aina suunnittelusta teknologiaan asti, on ollut Pohjoismaiselle teollisuudelle sekä
työllisyyden että innovaatiokehityksen kannalta. Lisäksi yli kymmenen vuoden intensiivisen työn
hankekumppanit, molemmin puolin Merenkurkkua, voivat ylpeänä kuvailla prosessia, kuinka yhdessä saavutimme
tämän tuloksen varmistaaksemme yhteistyön Merenkurkun alueella, vahvistaaksemme alueemme
elinkeinoelämää ja toimintaedellytyksiä. Samalla vahvistamme Pohjoismaita ja
luomme jokaiselle alueella toimivalle mahdollisuuden aloittaa ja kehittää pitkäjänteistä
yhteistyötä riippumatta siitä, onko kyseessä esimerkiksi matkailu, terveydenhuoltoyhteistyö, koulutus,
tiedonvaihto tai vapaa-aika ja harrastukset. Satsaus luo uskoa tulevaan.
Laivan tilaus ja toimitus osui oikeaan aikaan myös alueen investointien kannalta. Yhteistyö laivan ympärillä on konkreettinen silmiä avaava esimerkki maan rajat ylittävästä yhteistyöhalukkuudesta ja -kyvystä ja näin osasyy siihen, miksi alueeseen sijoitetaan ja suuria suunnitelmia tehdään. Suurinvestointi Skellefteåssa on edennyt pitkälle ja ensimmäinen akkukenno valmistettiin jo vuonna 2021, mikä antaa toivoa tulevaisuuden toiminnalle täällä pohjoisessa. Kokkolassa ja Pietarsaaressa akkuteollisuuteen liittyvät yritykset ovat jo toiminnassa. Vaasassa sekä yhteistyökumppaneidemme luona Norjassa useita esisopimuksia on jo allekirjoitettu. Pohjoismainen akkuvyöhyke mainitaan yhä useammin ja silloin viitataan juuri Merenkurkun leveysasteilla Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa muotoutuvaan teollisuusklusteriin. Yhteistyö on tärkeää myös tässä suhteessa, toimialat, jotka muodostuvat, luovat arvoketjun, joka hyötyy koordinoinnista ja me-hengestä maan rajoista huolimatta.
Suunnitteilla olevat elinkeinoelämän suurinvestoinnit Merenkurkun alueella lisäävät valtiorajat ylittävän yhteistyön tarvetta. Merenkurkun neuvosto EAYY:llä on tässä tärkeä rooli, sillä sen uusi organisaatiomuoto, EAYY eurooppalaisen yhteistyön yhtymä, voi toimia alustana kaikille alueen toimenpiteille, jotka vaativat valtiorajat ylittävää koordinointia. Toiminta uudessa EAYY-muodossa on vielä muotoutumassa, mutta ajoitus on täysin oikea.
Suurten teollisuusinvestointien myötä on oikea aika valmistaa aluetta myös sähkölentoihin. Tosiasiallisesti meillä on jo sähkölentoja ilmassa Merenkurkun alueella; Skellefteå on edelläkävijä myös tässä, ja pian myös Seinäjoki. Lisäksi saamme todennäköisesti jo syksyllä 2022 käyttöön uusia itä-länsi-suuntaisia lentoreittejä alueella. Ajallinen säästö lennettäessä Itämeren yli, esimerkiksi väliä Kokkola-Skellefteå, on huomattava ja tärkeä myös vihreän siirtymän osalta. Nämä ensimmäiset lennot toteutetaan biopolttoaineella odottaessamme suurempien, 12–19 -paikkaisten sähkölentojen tuloa markkinoille. Näin valmistellaksemme aluetta sähkölentoja varten ja auttaaksemme seudun yrityksiä, kartoittaaksemme sekä asukkaiden, että elinkeinoelämän tarpeita ja käynnistääksemme muutoksen tulevaisuuden lentomatkustusmahdollisuuksien osalta. Tämä pioneerityö ei luonnollisesti jää Merenkurkun alueen sisäiseksi asiaksi vaan toimimme mielellämme testialustana, koko Pohjolan elinvoimaisuuden edistämiseksi ja edesauttaaksemme myös muiden yhteistyötä. Sähkölentohankkeella nimeltään FAIR, jota vetää Merenkurkun neuvosto yhteistyökumppaneiden kanssa, on merkittävä rooli tässä, mutta myös Merenkurkun alueen yritysten aktiivisuus ja kiinnostus ovat merkittävässä roolissa.
Jos digisiirtymä tapahtui nopeasti pandemian myötä, voi vihreä siirtymä nopeutua vauhdilla seurauksena Venäjän käsittämättömälle hyökkäyssodalle Ukrainassa. Itämeren ympärille rakennetaan vahvaa klusteria, johon sisältyy prosessi mineraalien louhinnasta asti valmiiseen akkuun. Tämä tarkoittaa, että itä-länsi-yhteydet Suomen, Ruotsin ja Norjan välillä ja mahdollisuudet tavoittaa alueen teollisuudenalat, Itämeren satamat, kuin myös satamat Atlantin rannikolla ja pienemmät lentokentät, ovat tärkeitä ylläpitää ja kehittää.Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.
Lisää aiheesta
Ota yhteyttä
- Terhi Luukkainen, viestintäpäällikkö