Käyttövoimien muokkaama Helsinki

Pulloposti 9
Henrik Meinander
Helsingin yliopiston historian professori

Kaupungeilla on keskeinen vaikutus ihmiskunnan historiaan. Ne vetävät puoleensa ihmisiä ja pääomaa eri puolilta maailmaa, ne poikivat niin elintasoa kuin innovaatioita, mutta joutuvat myös nopeasti keskelle kiistoja ja sotia. Näitä maailmankaupan ja geopolitiikan heijastumia voi havaita myös vuonna 1550 perustetun Helsingin kehityksessä.

Kaupungin sijainti Tallinnan pohjoisella vastarannalla ei ole sattumaa. Mustan surman jälkimainingeissa syntyi Eurooppaan uusia kauppareittejä, kun työvoimapulasta kärsivät mantereen länsiosat alkoivat ostaa viljaa Itämeren alueelta. Syntyi Itämeren kauppaa hallitseva Hansakaupunkien verkosto, mukaan lukien Tallinna, joka kehittyi merkittäväksi markkinapaikaksi myös Uudenmaan talonpojille ja kalastajille.

Tämä riippuvuus kismitti Ruotsin kuningasta Kustaa Vaasaa, joka perusti Helsingin siirtääkseen Tallinnan kautta kulkevaa kauppaa oman valtakuntansa piiriin. Pohjois-Viron liityttyä kohta sen jälkeen (1561) vapaa-ehtoisesti Ruotsiin tämä tavoite menetti kuitenkin merkityksensä. Kesti siksi aina 1700-luvun puoliväliin saakka, kunnes Helsinki sai taloudellisen nosteensa Viaporin (vuodesta 1918 Suomenlinna) rakentamisen myötä.

Viaporin rakentaminen ei tosin johtunut ensisijaisesti mistään siirtymästä maailmantaloudessa vaan Venäjän laajenemisesta Itämerelle ja sen uuden pääkaupungin Pietarin perustamisesta vuonna 1703 Nevajoen suulle. Tämä muutti pysyvästi Suomenlahden geopoliittista dynamiikkaa ja johti merilinnake Viaporin rakentamiseen Helsingin saaristoon ranskalaisilla tuilla.

Ruotsin ja Venäjän väliset sodat käytiin pääosin Suomen maaperällä. Kun Suomi Napoleonin sotien aikana kolmannen kerran miehitettiin, Viapori antautui nopeasti, mikä varmisti Venäjän voiton ja Suomen muodonmuutoksen venäläiseksi suuriruhtinaskunnaksi vuonna 1809.

Ajankohta jolloin Suomi liitettiin keisarikuntaan oli tavallaan onnekas. Keisari Aleksanteri I:lle oli tärkeä varmistaa pysyvä rauha Ruotsin kanssa, sillä venäläis-ranskalainen allianssi natisi jo liitoksissaan. Lisäksi hän osoitti kiinnostusta perustuslaillista monarkiaa kohtaan, joten Suomi sai pitää ruotsalaisen lainsäädäntönsä ja yhteiskuntajärjestelmänsä.

Keisarin valmiutta siirtää suuriruhtinaskunnan pääkaupunki Turusta Helsinkiin puolsi kaksi asiaa: kaupunkia suojaava Viapori ja sen pitempi välimatka vanhaan emämaahan. Ja solmittuaan huhtikuussa 1812 salaisen sopimuksen Ruotsin kanssa Ranskaa vastaan hänen ei enää tarvinnut piitata turkulaiseliitin vastaanhangoitteluista. Kolme päivää myöhemmin (8.4.1812) keisari hyväksyi Helsingin uuden asemakaavan, jonka toteutus seuraavina 25 vuotena oli hämmästyttävä rakennustaiteen muodonmuutos.

Helsingin kehitys suuriruhtinaskunnan hallinnolliseksi ja henkiseksi keskukseksi vilkastutti tietenkin myös sen talous- ja liikenneyhteyksiä. Kasvava kaupankäynti niin sisämaahan kuin Venäjään edesauttoi ennen kaikkea rautateiden rakentamista, jossa ratkaiseva edistysaskel koettiin vuonna 1870, jolloin rautatie Pietariin valmistui.

Tätä vuotta voidaan hyvällä syyllä luonnehtia alkusysäyksenä Helsingin kehityksessä moderniksi teollisuuskaupungiksi. Pietarin miljoonaväestö ja yli koko Venäjän imperiumin leviävät rautatieyhteydet avasivat valtavat markkinat Suomelle, jonka valttikorttina olivat paitsi hyvin toimiva pohjoismainen yhteiskunta myös erinomaiset meriyhteydet Itämeren kautta maailmaan.

Helsingin nopean teollistumisen myötä kaupungin väestö yli nelinkertaistui vuosina 1870-1910 (32 000->136 500). Ja koska kasvupyrähdys tapahtui juuri kun monien merkittävien innovaatioiden (rautatiet, sähkö, puhelimet, polttomoottori) yhteisvaikutus kiihtyi, Helsingillä oli 1900-luvun alussa yksi Euroopan parhaista infrastruktuureista.

Nopeasti kasvava maailmankauppa kärjisti kuitenkin suurvaltojen eturistiriitoja ja johti ensimmäiseen maailmansotaan, johon Helsinki maan poliittisena keskuksena ja Venäjän tärkeänä laivastotukikohtana vedettiin mukaan alkuvuonna 1918. Suomessa tätä sotaa kutsutaan nykyään sisällissodaksi. Käytännössä se oli yksi rintamalohko Euroopassa riehuvassa suursodassa, jonka sivutuotteena syntyi itsenäinen Suomi.

Kaava toistui toisessa maailmansodassa. Suomi ja Helsinki joutui pahasti puristukseen suurvaltojen etupiiritaisteluissa, mutta pystyi taitavien johtajiensa, taistelutahtonsa ja onnekkaiden käänteiden avulla välttämään miehityksiä ja suuria tuhoja.

Kaikkien näiden taloudellisten ja geopoliittisten käyttövoimien takana häämöttää lisäksi koko ajan maantieteen vaikutus – läheisyys Pietariin, Suomen pitkä rantaviiva Itämereen ja ennen kaikkea Suomenlahti, joka on toiminut sekä olennaisena kauppayhteytenä että puskurivyöhykkeenä.

Hyvin vähän on tässä mielessä muuttunut.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin