Inga Gaile kuvaa nykyelämän varjoja

Pulloposti nro 6
Helena Johansson (haastattelija)
puheenjohtaja
Rozentals-seura

Latvialaisen teatteriohjaajan ja runoilijan Inga Gailen palkittu runoteos Sumu (Migla, Mansards, 2012) kuvaa nykynaisen sielunelämää. Ensimmäistä kertaa naisen olemusta punnitaan latvialaisessa runoudessa määrätietoisesti. Raadin mukaan runoilija esittää nykyelämästä ja historiasta epämukavia kysymyksiä tuoden esille mm. maastapaon. Hän ylistää elämän haurasta, mutta välttämätöntä sidettä sukupolvien välillä ja uskoa ihmiskuntaan - ja luo näin lukijalle toivoa. Runoilijankutsumus on toteutunut toisin kuin teatteriin vienyt tie, pikemminkin kääntymisenä itseen päin ja ympäristön havainnointina sivullisen näkökulmasta.

Inga Gaile kuvaa naisen ja lapsen elämän konkreettisen elävästi. Kuvat pyrähtähtävät runon näyttämölle ja lukija voi sielunsa silmin seurata esitystä.

Runot ovat yhteiskunnallisesti kantaaottavia ja runoilija saa kuulla, että hänen ei pitäisi kirjoittaa niin rankoista asioista. Sumu herätti ristiriitaisia tunteita. Runopäivien aikaan lukijat tulivat huomauttamaan, että tekstit eivät ole sopivia.

- Latvialainen lukija on varautunut. Minulle sanotaan, että olen nuori eikä minun sovi kirjoittaa niin kipeistä aiheista kuin lapsen hyväksikäyttö. En ole nuori, olen jo 37-vuotias ja juuri raskaita asioita tahdon tuoda esille. On niin paljon aiheita, joista ei puhuta, kuten mitä tapahtui juutalaisille. Latviassa ei myöskään tahdota keskustella naisten oikeuksista. Vaikka sananvapaus vallitseekin, niin taiteessa kuitenkin vallitsee kansallinen tilaus.

Käsitykset kasvatuksesta muuttuvat

Nykyään lapsen rooli on toisenlainen kuin ennen. Käsitykset kasvatuksesta muuttuvat. Lasten fyysistä kuritusta ja komentelua vastaan kampanjoidaan, koska tällainen ankaruus haavoittaa loppuiäksi. Monet silti ajattelevat, että ”lasten tulee näkyä, muttei kuulua” tai ”hyvä lapsi on nukkuva lapsi”. Valtion lastentarhassa oltiin sitä mieltä, että mitä aikaisemmin lapsi tuodaan kouluun, sitä helpompi hänet on kesyttää. Edelleenkin lapsi alistetaan, hänellä ei ole omaa tahtoa tai oikeutta omaan tahtoon tiettyyn ikään asti. 18-vuotiaana lapsi jatkuvasti alistettu lapsi ei enää kykene löytämään itseään.

Naisen osa herättää minussa ihmetystä. Mediassa naista edelleen kohdellaan objektina, jonka tehtävänä on joko maata miehen kanssa tai olla äiti. Samaan aikaan monenlaisten kehityskulkujen tuloksena Latviassa vallitsee voimakas matriarkaatti, joka todellisuudessa on naisen tarpeita vähättelevä patriarkaatti. Naisen on usein ollut pakko ottaa perheen tai työyhteisön johtajan rooli ja niinpä nyt tämä nainen jatkaa kilpailua muiden naisten kanssa ja taistelee ahnaasti saavuttamastaan paikasta miesten kanssa. Samaan aikaan nainen tahtoo, että mies vastaisi hänen odotuksiinsa ja olisi miehekäs, sellainen kuin lehdissä kuvataan ja haluaisi totella – olla objekti. Nainen on sivistynyt ja vahva, mutta samaan aikaan ystävieni keskuudessa näen tilanteita, joissa poika kättelee vain toista miestä ja jättää tytön huomiotta tai haluaa suudella tytön kättä.

Miehellä on vaikeaa. Hän alkaa kuulla naisten tasa-arvoa, samaa tulotasoa, työnjakoa lasten ja kotitöiden hoidossa vaativat äänet. Hän haluaa paeta sitä kaikkea tai puolustautua. Hän moittii naista syypääksi tai puhuu luonnonjärjestyksen vastaisuuksista. Monella miehellä on ollut vahvasti dominoiva äiti, joka on alistanut poikansa tahtoonsa, koska ei ole pärjännyt oman aviomiehensä kanssa. Minusta tuntuu, että naisiin kohdistuva viha voi olla huomattava ongelma Latviassa lähivuosina.

Runoilijan voima, kauhu, ilo?

Runoilijan voima on hänen tunteellisuutensa, runoilijan kauhu on, että hän ei voi puhua, mitä haluaa, runoilijan ilo ovat ne hetket, kun intensiivisen työn tai kokemuksen tuloksena on syntynyt uusi runo.

Kolumni edustaa kirjoittajan omaa näkemystä.

Pulloposti 6/2014

Palaa otsikoihin