Haittatoiminnasta Itämerellä

Pulloposti 62
Juha A. Vuori
VTT, Dosentti
Vanhempi yliopistonlehtori
Filosofian, poliittisen historian ja valtio-opin laitos
Turun yliopisto

Puolassa hiljattain alasammutut, Venäjältä peräisin olleet ja esimerkiksi Kööpenhaminassa häiriötä aiheuttaneet tunnistamattomat droonit ovat ottaneet huomion Itämeren alueella tapahtuvassa Venäjän provokaatioiksi tulkitussa toimintakentässä. Vaikka esimerkiksi droonien suora häiriövaikutus on hetkittäinen, niistä uutisointi voimistaa toiminnan vaikutuksia lisäämällä epävarmuutta tai jopa pelkoa sotilaallisesta kiihtymisestä. Toisten valtioiden kansalaisyhteiskuntiin vaikuttaminen tapahtuukin pitkälti vanhojen sekä uusien medioiden välityksellä. Merikaapelien katkominen ja lentokenttien häiriköinti takaavat laajan uutisoinnin.

Joukko eri Nato-maissa tutkimustaan tekeviä kansainvälisen politiikan tutkimuksen kollegoja kysyi minulta hiljattain, mitä Suomella on opetettavana Nato-maille Venäjän kanssa toimimisesta. Kylmän sodan ajan maailma oli monessa mielessä erilainen kuin nykyinen tilanne Itämerellä, mutta jotkut toimintaperiaatteet ovat yhä suositeltavia. Yksi on, että ei pidä provosoitua kun Venäjä provosoi ja toinen on, että omia kyvykkyyksiä sekä havaintoja ei pidä turhaan paljastaa.

Ilmatilaloukkauksiin täytyy vastata välittömästi ja tehdä niiden sopimattomuus selväksi. Jo Spede Pasanen teki aikanaan huumoria ilmatilarikkomusvastalauseiden heikkoudesta, mutta ne ovat osa valtioiden pelaamaa peliä. Droonien kanssa asia on monimutkaisempi, sillä niiden alkuperää ja ilmatilaan ilmaantumista on vaikeampi välittömästi huomioida. Ilmassa on jatkuvasti runsaat määrät isompia ja pienempiä esineitä ja niitä kaikkia ei voi valvoa ilmatorjuntatarkoituksessa. Voimallisen reaktion aikaansaaminen eli provosointi voi olla koko häiriötoiminnan tarkoitus. Tilannetta vaikeuttaa se, että valtiolliset toimijat voivat hyödyntää droonihäirinnässä myös muita toimijoita kuin omia sotavoimiaan aivan kuten tietoverkkovakoilun sekä -sabotaasin kohdalla.

Myös kiinalaisten kapteenien komentamien laivojen aiheuttamat kaapelivauriot Itämerellä lukeutuvat samaan epämääräisyyttä lisäävään häiriökenttään. Vaikka oikeusprosessit ovat yhä näissä tapauksissa keskeneräisiä, kansainvälisen politiikan kannalta oikeustapaukset eivät ole ainoa asian luonteeseen vaikuttava tekijä. Mahdolliset kolmansien maiden toimijat todennäköisesti jäävät vaille oikeudellista tuomiota. Laivat ja niiden kapteenit eivät kuitenkaan katoa yhtä helposti ja nopeasti kuin droonit tai tietoverkkoihin murtautujat. Reaktion päättäväisyys voi siis olla laivahäirinnän tapauksissa toimivampi toimintamalli.

Itämeren valtioiden menettely merikaapelien rikkomisessa onkin edennyt vaiheittain kohti päättäväisempää, ilmatilaloukkauksiin vertautuvaa mallia. Ensin epäiltyjen laivojen annettiin lähteä pois kansainvälisiä merireittejä hyödyntäen, sitten ne pysäytettiin satamiin ja lopulta Suomi teki ennakkotapauksen, jossa merellä olevaan laivaan nousi viranomaisia. Päättäväisyyden kasvamisen jälkeen merikaapelirikkoja ei ole toistaiseksi Itämerellä tapahtunut.

Toimiiko päättäväinen reaktio häirintään siis pidäkkeenä? Pelote- ja pidäkepolitiikkojen haasteena on, että niiden toimivuutta ei voi osoittaa. Tekemättömyys voi johtua myös monesta muusta asiasta kuin pelotteena toimivaksi katsotusta toimintamallista tai politiikasta. Ei ole siis selvää ja varmaa vastausta siihen, onko päättäväinen reaktio häirintään oikea toimintamalli sen lopettamiseksi. Tekemättömyys voi olla myös tarkoituksellinen yllyke jatkaa sen näennäisesti aikaansaanutta linjaa. Provosoitumisesta ei siten voi katsoa olevan varmaa etua häiriköintiin reagoimisessa ja viranomaisten on edelleen puntaroitava tapaus tapaukselta, milloin kyvykkyydet ja havainnot kannattaa tehdä häiriköijälle tiedoksi ja milloin ei.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin