Aivotuontia ja aivovientiä – globaali liikkuvuus suomalaisten työmarkkinoiden näkökulmasta

Pulloposti 26
Niina Nummela
Varadekaani, professori (kansainvälinen liiketoiminta)
Turun kauppakorkeakoulu
Turun yliopisto

Tilastokeskuksen mukaan ulkomailta muutti Suomeen tammi–kesäkuun 2024 aikana 27 247 henkeä ja Suomesta ulkomaille 6 051 henkeä. Nettomaahanmuuton kehitys – ts. maahan muuttaneiden ja maasta muuttaneiden erotus – on kehittynyt negatiiviseen suuntaan, ollen viime vuosien ajan noin 15 000 henkeä, joista suurin osa on korkeakoulutettuja. OECD:n International Migration Outlook 2024 -raportin mukaan Suomesta ulkomaille muuttaneiden määrä kasvoi viidellä prosentilla vuonna 2022 ja ennusteen mukaan kasvuvauhti kiihtyy vuosina 2023-2025.

Tilastot osoittavat, että lähtijät ovat tyypillisesti Etelä-Suomen kasvukeskuksista ja Ahvenanmaalta, lähes puolet on ulkomaalaistaustaisia, jotka ovat suorittaneet korkeakoulututkinnon Suomessa, mutta eivät ole onnistuneet löytämään työpaikkaa valmistumisensa jälkeen. Tutkimusten mukaan moni heistä olisi kuitenkin halunnut jäädä Suomeen, jos se olisi ollut mahdollista.

Poismuuttajista toinen puoli on suomalaisia, työikäisiä (25-44 v), jotka lähtevät joko opiskelemaan tai työskentelemään ulkomaille, usein toiseen EU-maahan. Vapaa liikkuvuus on sinänsä kannatettavaa, mutta valitettavaa on, että monet heistä kokevat paluun takaisin Suomeen vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi. Työsuojelurahaston ja Suomen Akatemian rahoittamassa COSMO-hankkeessamme keräsimme sekä sekundääri- että haastatteluaineistoa suomalaisista paluumuuttajista. Paluumuuttajat arvostelevat kotouttamispalveluja; heidän mukaansa ne on kohdennettu muille kohderyhmille, eli he eivät saa tukea paluumuuttoonsa, vaikka olisivat asuneet vuosikymmeniä ulkomailla. Toisaalta, suomalainen työmarkkina tunnistaa ja arvostaa huonosti heidän kansainvälisillä työmarkkinoilla kertynyttä osaamistaan. Suomi ei myöskään näyttäydy ulkopuolelta tilannetta tarkastelevalle kovin houkuttelevana ja/tai vastaanottavana maana. Vaaditaan siis sekä maakuvatyötä kotimaan rajojen ulkopuolella että palvelujen ja työkulttuurin kehitystä kotimaassa, jotta tämä kansainvälinen osaaminen saadaan tuotua takaisin.

On myös syytä kiinnittää huomiota niihin juurisyihin, jotka vievät nuoria suomalaisia maailmalle. Jo aiemmin on keskusteltu opintojen pitkittyneestä aloittamisesta, kun suuri osa yliopisto- ja korkeakouluopintoihin hakevista vuodesta toiseen koittaa päästä haluamalleen alalle. Pitkittynyt valintakoerumba ohjaa näitä nuoria hakemaan opiskelupaikkaa muualta, jossa hakuprosessit ovat lyhyempiä. Toisaalta, osa on hakemassa uusia kokemuksia ja ajatuksia siitä miltä tulevaisuuden työelämä voisi näyttää. Nämä modernit kosmopoliitit ovat kielitaitoisia ja eri kulttuureihin avoimesti suhtautuvia henkilöitä, joille liikkuvuus on keskeinen osa heidän elämäntapaansa. Heille erilaisten rajojen ylittäminen on luontevaa ja organisaatioissa he usein toimivatkin sillanrakentajina erilaisista taustoista tulevien henkilöiden välillä. Osa heistä rakentaa työuransa diginomadina, eli hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa voidakseen elää haluamaansa liikkuvaa elämää. Monet toimivat joko freelancereinä tai yrittäjinä, sillä se tarjoaa heille kaivattua vapautta, mutteivat kaikki. Jäykkä sääntö-Suomi ei välttämättä näyttäydy houkuttelevana kotimaana tälle joukolle.

Aivoviennin myötä Suomi menettää ne investoinnit, jotka se on tehnyt maasta muuttavien korkeakoulutettujen koulutukseen. Toisaalta, tilanne entisestään vaikeuttaa ikääntyvien ikäluokkien aiheuttamaa työvoimapulaa, joka on väistämättä edessä lähivuosina. Onkin jo aika pohtia, mitä tilanteen korjaamiseksi voisi tehdä? Ainakin voisimme panostaa paluumuuttajiin ja varmistaa, että heidän integraationsa suomalaiseen työelämään ja yhteiskuntaan sujuisi saumattomasti. Toisaalta, on syytä alkaa pohtia mitä sellaisia instituutionalisia rakenteita voisimme kehittää tai vaihtoehtoisesti poistaa, jotta kansainväliset asiantuntijat voisivat ylläpitää verkostojaan ja asiantuntijuuttaan ja työskennellä halutessaan globaalisti, ilman tarvetta muuttaa pois kotimaastaan.

Hyvä esimerkki innovatiivisesta tavasta tukea globaalia liikkuvuutta on Viron kehittämä e-kansalaisuus. Virossa e-kansalainen saa digitaalisen henkilökortin eli digi-ID:n, jonka avulla on mahdollista allekirjoittaa asiakirjoja ja käyttää e-palveluita. E-kansalaisia on jo lähes 100 000 ja se on houkuttanut erityisesti yrittäjiä, sillä yrityksen perustaminen ja hallinnointi verkossa on suhteellisen yksinkertaista ja kustannustehokasta. Erityisen kiinnostavaa tämä on luonnollisesti EU-alueen ulkopuolelta tuleville yrittäjille. Vastaavan kaltaisia innovatiivisia palveluja tai ratkaisuja ei toistaiseksi ole esitelty suomalaisilla työmarkkinoilla.

On myös syytä pohtia, miten tarjotaan realistinen mahdollisuus Suomeen muuttaneelle ja täällä tutkinnon suorittaneelle opiskelijalle myös työllistyä tänne. Kolme kuukautta valmistumisen jälkeen on aivan liian lyhyt aika koulutusta vastaavan työpaikan löytämiseen, siinä eivät onnistu useimmat syntyperäiset suomalaisetkaan.

Lisätietoja ja kiinnostavaa keskustelua aiheesta löytyy COSMO -tutkimushankkeen verkkosivuilta osoitteesta https://cosmoresearchproject.wordpress.com/

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin