Pulloposti
Pulloposti on Itämeren alueen kehitykseen keskittyvä kolumnisarja, joka rantautuu sähköpostitse jo noin 10 000 suomalaiselle. Päätoimittajana toimii professori, johtaja Kari Liuhto (kari.liuhto@utu.fi).
Ahvenanmaan myrskyisä historia
Pulloposti 37
Timo Poikola
Vanhempi ohjelmistosuunnittelija
Karttaa katsoessa Ahvenanmaan
keskeistä sijaintia pohjoisella Itämerellä on vaikeaa olla näkemättä. Siellä on
asuttu iät ja ajat, asutuksen tullessa sekä idästä että lännestä. Ruotsin
hävitessä 1809 sodan Venäjää vastaan, Suomi, Ahvenanmaa mukaan luettuna, joutui
Venäjän hallintaan. 1832 aloitettiin Ahvenanmaalla Bomarsundin linnoituksen
rakentaminen. Sitä ei oltu aivan saatu valmiiksi Krimin sodan syttyessä vuonna
1854. Kyseinen sota tunnetaan täälläpäin paremmin Oolannin sotana.
Sodassa britit ja ranskalaiset pääosin ryöstelivät ja polttivat Pohjanlahden rannikkokaupunkeja. Ahvenanmaalla Bomarsundin linnoitusta vastaan hyökättiin kahdesti. Lopulta se joutui antautumaan ylivoimaisen tykistön ja miesvahvuuden edessä. Hyökkääjät ajattelivat kuitenkin, että he lahjoittaisivat linnoituksen ruotsalaisille kiitokseksi siitä, että he eivät olleet sekaantuneet sotaan, mutta lopulta syyskuun alussa 1854 linnoitus tuhottiin räjäyttämällä. Sodan loputtua britit vaativat rauhansopimukseen ehdon, että Ahvenanmaata ei linnoiteta. Ilmeisesti Bomarsundin taistelut olivat briteillekin kova pala. Venäläiset allekirjoittivat tämän sopimuksen.
Ensimmäisen maailmansodan melskeissä venäläiset kuitenkin unohtivat allekirjoittamansa paperin. Ahvenanmaata alettiin linnoittaa 1916. Lokakuun vallankumouksen jälkeen venäläiset sotilaat Ahvenanmaalla mellastivat siihen malliin, että ahvenanmaalaiset keräsivät nimiä adressiin Ahvenanmaan liittämiseksi Ruotsiin. Ruotsissa asia herätti mielenkiintoa, mutta Suomessa lähinnä närästystä. 1918 venäläiset suostuivat, saksalaisten vaatimuksesta purkamaan linnoitukset pois.
Kysymystä siitä, pitäisikö Ahvenanmaan kuulua Suomelle vai Ruotsille, lähdettiin selvittämään Kansainliitossa. Asialistalla olivat myös demilitarisointiin liittyvät kysymykset. Venäläiset olivat asiasta jokseenkin ärsyyntyneitä. Heidän mielestään muiden maiden päätökset eivät koske heitä, joten lopulta sopimuksen osapuolena ei ollut Venäjä lainkaan. Sopimusteksti sinällään vahvasti viittaa 1856 tehtyyn sopimukseen ja velvoittaa Suomea, tietyissä tilanteissa, ottamaan välittömästi yhteyttä Kansainliittoon.
Talvisodan jälkeen Suomi aloitti Ahvenanmaan linnoittamisen. Moskovassa asiasta ei varsinaisesti riemastuttu, mutta muilta vuoden 1921 sopimuksen allekirjoittajamailta ei tullut vastalauseita. Lopulta heinäkuussa 1940 Suomi aloitti linnoitustensa purkamisen ja joukkojen vetämisen Ahvenanmaalta. Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov oli tyytyväinen, mutta esitti halunsa perustaa Neuvostoliiton konsulaatti Ahvenanmaalle. Lisäksi hänen mielestään venäläisten sotilasjohtajien pitäisi voida tehdä useita vuosittaisia tarkastuskäyntejä. Lopulta monien hankalien neuvottelujen päätteeksi päästiin sopimukseen konsulaatista, mutta ei Neuvostoliiton tekemistä tarkastusmatkoista. Konsulaatin henkilökunnan määrä on ollut huomattavan korkea.
Talvisota oli päättynyt, mutta suursota ei. Niinpä 22.6.1941 Suomi aloitti operaatio Kilpapurjehduksen, sen tarkoituksena oli siirtää Ahvenanmaalle joukkoja Neuvostoliiton maihinnousun estämiseksi. Myöskään Neuvostoliittoa ei kiinnostanut edellisenä syksynä solmitun sopimuksen noudattaminen, suomalaisia joukkoja tulitettiin tykistöasein.
Meillä ei ole enää yhteyttä Jäämerelle. Suomi on nykyisin Naton jäsen, mutta siitä huolimatta emme voi puolustaa merkittävää määrää aluevesiämme ja merkittäviä laivareittejämme. Emme voi ennakolta estää 2014 Krimin tapahtumien toisintoja Ahvenanmaalla. Viimeinen sopimus Ahvenanmaasta, eli se mihin 1947 tehdyn rauhansopimuksen 5. artikla viittaa, tehtiin hyvin rankan painostuksen alaisena. Vallitseva tilanne 22.6.1941 jälkeen on ollut, että sopimus konsulaatista ei ole voimassa, molempien maiden mitätöityä sen.
Venäjä sulki konsulaatin 1990-luvun lopulla, mutta Putinin valtakaudella se avattiin uudelleen vuonna 2003. En tiedä mitä kaikkea tekniikkaa konsulaatti kätkee sisäänsä, mutta epäilemättä venäläisillä on merkittävää kykyä tiedustelussa ja salakuuntelussa. Mielestäni konsulaatti voitaisiin nyt sulkea lopullisesti. Nyt ei ole todellakaan sinisilmäisyyden aika, “Naamiot on riisuttu”.
Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.
Lisää aiheesta
Ota yhteyttä
- Terhi Luukkainen, viestintäpäällikkö