news

Uutisia meiltä

20.4.2018 11.00

Itämeri-foorumi 2018: hybridiuhkia, digitalisaatiota ja ympäristöyhteistyötä – ilmoittaudu mukaan!

Centrum Balticumin järjestämä Itämeri-foorumi herättää jo yhdettätoista kertaa rohkeasti keskustelua Itämeren alueen tilanteesta: haasteista, ongelmista sekä tietysti mahdollisuuksista. Soinin ja Vedevin key-note-puheenvuorojen lisäksi foorumissa on tiedossa ajankohtaisia keskusteluja yli kahdenkymmenen asiantuntijan voimin.

Huhtikuussa työnsä aloittanut Suomen hybridisuurlähettiläs Mikko Kinnunen kertoo, että hybridikeinoilla pyritään vaikuttamaan turvallisuuteemme uudella tavalla ja hybridivaikuttaminen näkyy eri tavoin myös Itämeren alueella. On tarpeen pohtia miten voimme lisätä yhteistyötä turvallisuuden edistämisessä.

Digitaaliset ratkaisut voivat olla ratkaisu Itämeren laivaliikenteen ekologisempaan toimintaan ja siten myös osittain rehevöitymisen estämiseen. Itämeri-foorumin paneelikeskustelua meriteollisuuden digitalisoimisesta johtava Eini Haaja muistuttaa, että uusia digitaalisia ratkaisuja ei voida ostaa valmiina, vaan yritysten, tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen välinen yhteistyö on ensisijaisen tärkeää innovaatioiden kehityksessä. Digitalisaatio on koko ajan kasvava aihe meriteollisuudessa ja sen vuoksi Itämeren alueen maiden on puhallettava yhteen hiileen ja pyrittävä löytämään yhteisiä ratkaisuja haasteisiin.

Euroopan Unionin tuomioistuimen tuomari Allan Rosas johdattelee paneelikeskustelijoita pohtimaan, mitä Itämeren pohjan ravinnevarastoille tulisi tehdä. Hänen mukaansa poliittiset, oikeudelliset, sosioekonomiset sekä mahdolliset ekologiset riskit on selvitettävä, jotta voidaan taistella rehevöitymistä vastaan. Aiheesta tarvitaan lisää tutkimusta sekä keskustelua, koska suurimmat haasteet tulevat olemaan rehevöitymisestä aiheutuvia ongelmia, joista emme tiedä vielä mitään. Rosas myös korostaa, että tulevaisuudessa ilmastonmuutos tulee lisäämään Itämeren rehevöitymistä entisestään, joten tutkimuksia ja innovaatioita tarvitaan nopeasti.

Itämeri-foorumi järjestetään Turun kauppakorkeakoulun tiloissa 14. toukokuuta. Keynote-puhujina ulkoministeri Timo Soini sekä Venäjän entinen varatalousministeri Alexey Vedev. Keskusteluissa mukana muun muassa Mikko Kinnunen – Suomen hybridisuurlähettiläs, Donna Welton – Yhdysvaltojen suurlähetystö, Elina Vähäheikkilä – Suomen Meriteollisuus, Maria Laamanen – Ympäristöministeriö ja monia muita.

Tilaisuuden ohjelman ja ilmoittautumisen löydät täältä!

Lisää  digitalisaatiosta ja rehevöitymisestä

 #BSRForum

Forum_banner_2018


Palaa otsikoihin



LOGO text suuri