map

Pulloposti

Pulloposti on Itämeren alueen kehitykseen keskittyvä kolumnisarja, joka rantautuu sähköpostitse jo noin 10 000 suomalaiselle. Päätoimittajana toimii professori, johtaja Kari Liuhto (kari.liuhto@centrumbalticum.org).




31.1.2019 9.00

Vapaus ja meri

Pulloposti 5
Ulla Appelsin
Päätoimittaja
Ilta-Sanomat

ulla appelsinAnna Sofia Turjaa, 18, jännitti. Oli 3. huhtikuuta 1912 ja Oulaisista kotoisin oleva Anna oli noussut Hangossa Polaris-laivaan. Edessä oli hänen elämänsä ensimmäinen pitkä matka - ja millainen matka! Anna oli lähdössä töihin Amerikkaan, kuten tuhannet ennen häntä.  Matka alkoi tietenkin Itämereltä.

Itämeri oli yli sata vuotta sitten lukemattomille uudesta unelmoiville suomalaisille länsimeri - nimittäin väylä idästä länteen. Satojatuhansia suomalaisia jätti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa kotinsa ja lähti siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin. Monelle suomalaiselle siirtolaiselle Hangosta alkanut meriseikkailu oli rohkea hyppy tuntemattomaan: lähtö kaukaiseen vieraaseen maahan, jonka kieltä ei edes osattu. Se oli enemmän kuin vain matka, kyseessä oli kokonaisen uuden elämän alku. Siksi nousu laiturilta laivaan oli ainutlaatuinen kokemus: se hetki, kun oma maa jäi taakse, kun sai haistella merituulta ja tähyillä kauas, jonne ei vielä nähnyt.

Itämeri oli näiden matkailijoiden ensimmäinen etappi. Se merkitsi vapautta jättää kaikki vanha taakse, vapautta tavoitella uutta, vapautta uskaltaa. Monille miehille matka tarkoitti myös konkreettista vapautta: Suomi kuului Venäjälle ja eivätkä monet suomalaiset halunneet palvella armeijassa tsaaria. Erityisesti sortokausien aikana monet vastustivat laittomina pitämiään kutsuntoja pakenemalla Pohjois-Amerikkaan.

anna
Anna Sofia Turja. Kuva: Encyclopedia-titanica/John Reynoldsille
Ensimmäiset siirtolaiset kulkivat Ruotsin kautta, mutta pian tilanne muuttui. Hangosta tuli siirtolaisten päälähtösatama. Nykyaikana voi olla vaikea kuvitella, miten massiivista liikenne Hangosta tuolloin oli. 1800-luvun lopulla saksalaiset laivayhtiöt Norddeutscher Lloyd ja HAPAG veivät laivalasteittain suomalaisia Tukholmaan, Kööpenhaminaan, Lyypekkiin ja myöhemmin myös Englannin Hulliin. Pian Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiö valtasi markkinan ja alkoi viedä matkustajia suoraan Englannin Hulliin, josta pääsi sitten junalla Southamptoniin ja sieltä Atlantin yli uudelle mantereelle.

Itämeri merkitsi reittiä vapauteen eritoten Suomen itsenäistymistä edeltävinä vuosina. Se oli sitä monelle henkilökohtaisessa elämässä, mutta sillä oli iso rooli myös koko Suomen tarinassa, esimerkiksi jääkäriliikkeen historiassa. Itsenäistymisestä oli haaveiltu jo pitkään ja Suomeen kohdistuneet sortotoimet olivat kiristäneet mielialaa, mutta kun marraskuussa 1914 julistettiin laaja venäläistämisohjelma, oli se viimeinen kipinä jääkäriliikkeen syntymiseen. Liikkeen päämääräksi asetettiin vapautuminen Venäjän vallasta. Apua haettiin Saksasta. Vapaasta Suomesta haaveilleista, jääkärikoulutukseen lähteneistä miehistä moni joutui ylittämään Itämeren salaa lähtiessään, ja meri oli ylitettävä silloinkin kun he tulivat takaisin.

Osa jääkäreiksi halunneista nuorista miehistä päätyi venäläisten käsiin ja vankilaan, jotkut puolestaan menehtyivät ja oli lähellä, ettei niin käynyt myös Suomen sittemmin tunnetuimmalle jääkärille, jääkärikenraali Väinö Valveelle. Parikymppinen Valve pyrki Pohjanlahden yli kevätjäitä pitkin Ruotsiin ja uupui jäällä tarpoessaan niin, että lyyhistyi lopulta sijoilleen ja yritti ampua itsensä. Ase ei kuitenkaan Valveen onneksi toiminut ja toinen onni olivat ruotsalaiset hylkeenpyytäjät, jotka löysivät voimansa kadottaneen Valveen ja pelastivat hänet. Valve sai noin 80 vuotta lisäaikaa ja Suomi ansioituneen sotilaan.

jääkärit
Jääkärit saapuvat. Kuva: Museovirasto - Musketti

Kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen kuuluisimpiin sävellyksiin kuuluva Jääkärimarssi kulki sekin salaa meren yli. Marssi on tehty Saksassa koulutetulle jääkäripataljoona 27:lle ja se on Suomen puolustusvoimien monien yksikköjen kunniamarssi. Monelle suomalaiselle marssi on tuttu siitä, että se soitetaan joka vuosi itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton alussa, kun sotaveteraanit saapuvat ensimmäisinä vieraina Linnan juhliin.

Marssin sanat teki jääkäri Heikki Nurmio Latvian rannikkokaupungissa Liepajassa, joka saksalaisten aikana tunnettiin vielä nimellä Libau. Nurmio voitti marssisanoituksesta järjestetyn kilpailun vuonna 1917 ja teksti lähetettiin sävellettäväksi Suomeen. Sanat salakuljetettiin Tukholman kautta Sibeliuksen lääkärille Henrik Zilliacukselle, joka puolestaan antoi ne Sibeliukselle. Tiettävästi sanat kulkivat myrskyisenä yönä moottoriveneellä Uumajasta Vaasaan ja Vaasasta puolestaan Zilliacukselle piilotettuna erään naisopiskelijan hameen helmoihin. Sibelius sävelsi marssin muutamassa päivässä, jonka jälkeen marssi päätyi takaisin Liepajaan värikkäiden vaiheiden kautta: kerrotaan, että Sibeliuksen vaimo Aino kuljetti nuotit ensin turkinhihaansa kätkettynä rouva Zilliacukselle, sen jälkeen marssi matkasi Jussi Sihvon veneellä jälleen Merenkurkun yli ja sitten eteenpäin Liepajaan. Moottorikin hajosi välillä, mutta vene ajelehti onneksi oikeaan suuntaan Hiidenmaalle.

Itämerta ei enää ylitetä samanlainen vapauden kutsu korvissa kuin yli sata vuotta sitten. Mutta unelmia laineilla keinuu edelleen, vain erilaisia unelmia. Matkustajaliikenne on valtavaa: risteilyaluksia kulkee enemmän kuin koskaan. Viime vuosina on kesä toisensa jälkeen rikottu ennätyksiä, kun satoja toinen toistaan massiivisempia kansainvälisiä aluksia on rantautunut Helsinkiin. Risteilylaivat tuovat Suomen pääkaupunkiin joka vuosi satojatuhansia matkustajia. Viime vuosi eli 2018 oli suorastaan ennätyksellinen: yli puoli miljoonaa risteilymatkustajaa.
risteilyalus
Risteilyalus saapumassa Suomeen. Kuva: Antti Hämäläinen
Noin neljäsosa näistä Helsinkiin saapuvista risteilymatkustajista on ollut pohjoisamerikkalaisia. Niin se historia on oikukas: kun noin sata vuotta sitten laivat veivät suomalaisia sankoin joukoin etsimään uutta elämää Amerikasta, nyt Amerikasta tullaan sankoin joukoin ihmettelemään elämää Suomessa.

Toisin kuin Anna Sofia Turjan aikalaiset, nämä matkustajat eivät kuitenkaan ole jättäneet kaikkea entistä taakseen. Heidän omaisuutensa ei kulje mukana yhdessä matkalaukussa ja he tuskin haaveilevat omista raivattavista peltotilkuista, piian paikasta jossain perheessä tai työpaikoista syvissä kaivoksissa. Mutta hekin unelmoivat vapaudesta. Heille vapaus vain on vapautta arjesta, stressistä, työstä. Vapaudesta on tullut virkistymistä.

Anna Turjalle unelma oli päästä perille ja saada työtä uudessa maassa. Hän oli onnekas. Poikkeuksellisen onnekas. Annan Itämereltä alkanut matka päättyi Southamptoniin, jossa hän nousi 10.4.1912 laivaan noin 2200 ihmisen kanssa. Noin 1500 heistä ei selvinnyt tuosta laivamatkasta hengissä. Laiva oli Titanic, jolta Anna pelastui.

Anna eli pitkän elämän, avioitui, sai seitsemän lasta ja kuoli vasta 1980-luvulla Kaliforniassa. Hän ei koskaan palannut enää Suomeen. Itämereltä alkanut matka muutti Annan elämän.

Meistä ja meidän ajastamme kertoo jotain ehkä se, että toisin kuin noin sata vuotta sitten, nousu laivaan Itämerellä tarkoittaa matkustajille enää vain harvoin täydellistä irtiottoa kaikesta entisestä. Päämäärä ei ole se unelma - unelma on matka itse.

Mutta meri on sama. Vain tarinat vaihtuvat.

 

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.


Palaa otsikoihin



Henkilötietolain mukainen rekisteriseloste.

Lisää aiheesta

Ota yhteyttä