map

Pulloposti

Pulloposti on Itämeren alueen kehitykseen keskittyvä kolumnisarja, joka rantautuu sähköpostitse jo noin 10 000 suomalaiselle. Päätoimittajana toimii professori, johtaja Kari Liuhto (kari.liuhto@centrumbalticum.org).




7.6.2018 9.00

Mitähän tuo karhu minusta ajattelee?

Pulloposti 25
Nina Burmistrova
Toimittaja
Itar-Tass

10014125_10203700870948301_636458430_oVanhaa vitsiä vapaasti mukaellen, eri maiden medioilla on omanlaisensa näkemykset karhusta. Se, miten Suomessa kirjoitetaan koskien Venäjää, herättää hilpeyden sijaan niin ihmetystä, kysymyksiä kuin ajoittain myös pettymystäkin. Ehkä meidän venäläisten on helpompi itse kritisoida maatamme ja se tuntuu luontevammalta; kun muut tekevät samaa, se aiheuttaa lähinnä ärtymystä. Sillä mitäpä he, jotka eivät ole syntyneet ja kasvaneet Venäjällä, oikeastaan edes tietävät maastamme? Toisaalta me kaikki ymmärrämme, että Venäjä on Suomen naapuri, näin on ollut jo monta vuosisataa ja tämä tulee tuskin muuttumaan. Yli 1300 kilometriä yhteistä rajaa, siteitä niin talouden kuin kulttuurinkin saralla ja turismia - tämä kaikki puhuu sen puolesta, että Suomessa halutaan tai ainakin tulisi tietää paljon enemmän Venäjästä. Viime vuosien kyseenalaiset poliittiset käänteet ja kiristyneet välit Venäjän ja länsimaiden välillä kuitenkin antavat tälle kuvalle jokseenkin äärimmäisiä sävyjä.

On mielenkiintoista, että joissakin suomalaisissa sanomalehdissa on kirjoittajia, jotka ovat profiloituneet kirjoittamaan lähinnä Venäjästä ja siitä, miten Putinin kotimaassa kirjoitetaan Suomesta. Suomella on muitakin rajanaapureita, joten miksei vastaavasti ole vaikkapa Ruotsiin erikoistuneita kolumnisteja, jotka laativat pitkiä analyyttisia artikkeleita sitä koskien? Varmaankin Ruotsi on suomalaisille helpommin ymmärrettävä ja ennakoitavampi kohde kuin idän ”uhkaava” karhu.

Useimmiten kirjoitusten aihepiirit koskevat Venäjän turvallisuus- ja sotilaspolitiikkaa sekä armeijan harjoituksia ja liikkeitä. On myös suosittua analysoida seikkaperäisesti erinäisissä venäläisissä medioissa esitettyjä Suomea koskevia lausuntoja. On tunnustettava, että nämä lausunnot eivät suinkaan aina pidä paikkaansa. Toisaalta kaikki eivät Suomessakaan ehkä ymmärrä, että venäläiset eivät tiedä niin paljon tästä kauniista maasta, kuin suomalaiset itse luulevat. On olemassa hyviä kliseitä kuten sauna, Joulupukki ja Koskenkorva. Uskokaa tai älkää: tähän rajoittuu monen Venäjän Federaation asukkaan Suomi-tietämys. Kansalainen syrjäisestä kylästä Siperiassa - tai yhtä hyvin vain 200 kilometrin päästä Moskovasta - tunnistaa ehkä yhden tai kaksi sanaa tästä yhdistelmästä.

Tietämättömyydellä on kuitenkin varjopuolensa. Usein kun Venäjälla mainitaan Suomi, kuulee todettavan että "siellähän viedään lapset vanhemmiltaan". Tämä perustuu otsikoihin, joita venäläiset lehdet tuottavat vähäisen, yksipuolisen tiedon perusteella kilpaillessaan keskenään siitä, kuka ehtii julkaista artikkelinsa ensin. Kuten suomalaiset tietävät, viranomaiset eivät kommentoi yksittäistapauksia tai julkaise huostaanottopäätösten taustoja, mutta sen vuoksi itse päätökset voivat vaikuttaa mielivaltaisilta. Suomalainen media puolestaan kutsuu syntyneitä otsikoita ja artikkeleita Venäjän "informaatiokampanjaksi", mutta ansaitsevatko nämä tapaukset noin korkealentoista luonnehdintaa? Miksi kukaan ei tällöin muista, että Venäjälläkin voidaan sortua diletantismiin? Meilläkin on keltainen lehdistömme, joka tosiaan saattoi langettaa ikävän varjon maanne maineen ylle, mutta se teki tämän mielivaltaisesti eikä joidenkin ylhäältä tulleiden ohjeiden mukaan. Järkiperäiset argumentit ja logiikka uppoavat tähän voimakkaaseen virtaan. Tämä ei tarkoita, etteikö kukaan meistä yrittäisi tutkia faktoja ja tuoda esille, miten kaikki on tapahtunut, ja että lasten huostaanotto ei ole joku Suomen viranomaisten harrastus.

Olen myös huomannut, että pienetkin epätarkkuudet ja kritiikki Suomea koskevassa uutisoinnissa herättävät useissa täkäläisissä lehdissä voimakkaan tunnereaktion, jota joskus seuraa useampien samanlaisten julkaisujen sarja.Tällaiset julkaisut eivät ole meidän kenenkään ajan, luovuuden tai huomion arvoisia. Lisäksi suomalaiset sanomalehdet eivät kavahda käyttää paljon voimakkaampaakin kritiikkiä Venäjää kohtaan, joten miksi nämä eivät soisi edes pientä vapautta Venäjän Federaation vastineilleen?

Suomalaisen median työskentelyn seuraaminen viimeisen viiden vuoden aikana on jättänyt minuun lähtemättömän vaikutelman, että halutaan pelotella itseään. Venäjän armeijan harjoitukset joilla ei ole mitään vaikutusta Suomeen, Venäjän presidentin Lappeenrannan vierailua koordinoivan päämajan sijainti kesällä 2017 ja monta vastaavaa tapausta nostetaan vakaviksi selkkauksiksi, joiden pohjalta voidaan vielä etsiskellä salaliittoteorioita, joille harvoin löytyy tukea. Samaan aikaan maan poliittisen eliitin reaktio asiaan on maltillinen. Monet suomalaiset varmaan ajattelevat, ettei päättäjien tulekaan hypätä liian aikaisiin johtopäätöksiin.

On valitettavaa, että Venäjää koskeva uutisointi saa usein liiallisen kärjistetyn sävyn - ehkä huomiohakuisten otsikoiden toivossa - ja ikään kuin keinotekoisesti lisätään kiinnostusta johonkin ongelmaan, joka ei suoraan koske Suomea. Tämä voi heijastua myös arkisiin suhteisiin tavallisten ihmisten välillä. Minusta tavalliset suomalaiset eivät ole vaikuttaneet pelkäävän Venäjää, vaan ovat pikemminkin varovaisen kiinnostuneita siitä. Onko edelleen näin? En tiedä. Haluan kuitenkin uskoa, että molemmin puolin ollaan jo hieman väsyneitä lyömään leimoja toinen toisiimme.

Meistä median edustajista riippuu pitkälti se, haluammeko voimistaa tätä negatiivista taustakohinaa maidemme välillä, vai haluammeko pyrkiä selittämään tapahtuneet asiat itsellemme ja toisillemme ilman ylimääräistä tunnelatausta. Loppujen lopuksi tilanne rajalla on rauhallinen, venäläisturistit ovat vähitellen suuntaamassa takaisin Suomeen monen kriisivuoden jälkeen, ja suomalaisyritykset ovat kiinnostuneita Venäjän markkinoista. Kysymys kuuluukin, olemmeko pyrkimässä tuhoamaan vai tukemaan tätä kehitystä?


Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.


Palaa otsikoihin



Henkilötietolain mukainen rekisteriseloste.

Lisää aiheesta

Ota yhteyttä