Jätevesistä tulevan kuormituksen vähentäminen
Taajamien ja haja-asutusalueiden puhdistettujen jätevesien osuus Saaristomeren alueen ravinnepäästöistä fosforin osalta on noin 13 % ja typen osalta noin 12 %. Kohdentamalla toiminta tälle kärkialalle vähennetään jätevesien negatiivisia vaikutuksia vesiluontoon ja kasvatetaan kiinteistöjen omistajien aktiivisuutta ja halua vähentää päästöjä omalta alueeltaan. Sadevesien luonnonmukaisilla johtamistavoilla ja käsittelyllä saadaan vähennettyä vesistön kuormitusta ja pienennettyä haitta-aineiden kulkeutumista vesistöihin, sekä tasattua suuria virtaamia ja varastoitua vettä.
Toimenpiteet 2008-2010:
1. Kaupunkeihin ja kuntiin vaikuttaminen viemäriverkoston kehittämiseksi: vesihuollon kehittämissuunnitelmien tarkistaminen vesihuoltolaitosten verkostojen tarkoituksenmukaiseksi laajentamiseksi, verkostojen peruskorjaus, erillisviemäröinti, vaihtoehtoiset tavat hulevesien johtamiseen ja käsittelyyn.
2. Haja-asutusalueiden kiinteistönomistajiin vaikuttaminen jätevesien käsittelyssä: vähemmän jätevettä tuottavat ratkaisut, yhteiskäsittely, vaihtoehtoiset käsittelytavat jätevesijärjestelmien lietteille.
3. Pientaloasukkaisiin vaikuttaminen nurmialueiden, kasvimaiden ym. lannoitusasioissa. Toimenpiteinä vaikuttaminen, tiedottaminen ja markkinointi.