Centrum Balticum
Tulosta tämä sivu

Meripolitiikka


Euroopan unioni hyväksyi meripolitiikan Vihreän Kirjan kesällä 2006. Lausuntokierroksen jälkeen se on saanut toimintaohjelman muodon lokakuussa 2007. Komissio on parhaillaan suunnittelemassa sisältöä toimintaohjelmalle. Tavoitteena on saada aikaa Euroopan unionia kattava meripolitiikka, joka sitoisi yhteen meriin liittyvät moninaiset politiikat nykyisen komission toimikaudella eli vuoden 2009 aikana.

EU:n meripolitiikka on erityisen tärkeätä Itämeren kannalta. Itämeri on kahdeksan EU:n jäsenmaan yhteinen meri. Se on merkittävä väylä myös EU:n ulkopuolisille valtioille. Itämeren ympäristön tila on yhteinen huolenaihe rannikkovaltioille. Itämeri on eräänlainen laboratorio meripolitiikan eri ulottuvuuksille: lähes kaikki EU:n meripolitiikan ulottuvuudet ovat näkyvissä Itämerellä.

Keskuksen Meripolitiikka -hankkeessa painotetaan erityisesti meripolitiikan toteuttamisen ja toimeenpanon ulottuvuuksia, meripolitiikka-ohjelman kytkentöjä EU:n ulkopuolisiin alueisiin sekä alueiden roolia meripolitiikan toteuttamisessa. Erityisenä teemana keskuksen toiminnassa painotetaan sasristoalueiden roolia ja merkitystä EU:n meripolitiikan toteuttamisessa.

Lisätietoja: johtaja Esko Antola