Itämerihaaste
Itämerihaaste on Turun ja Helsingin kaupunkien osoitus huolestuneisuudestansa Itämeren tilan huonosta kehityksestä.
Omalla sitoumuksellaan Itämeren suojelemiseksi kaupungit ovat päätteneet toteuttaa sellaisia toimenpiteitä, joilla ne voivat vaikuttaa vesien tilaan paikallisesti ja koko Itämeren piirissä. Kaupunkien toimenpiteet koskevat pistekuormitusta, kaupunkien viemäriverkoston kehittämistä, haja-asutusalueen kuormitusta, kaupunkien harjoittamaa maataloutta, laivaliikenteen ja veneilyn jätevesien käsittelyä sekä satamien tekemiä ruoppauksia.
Konkreettisten vesiensuojelutoimenpiteiden lisäksi kaupungit sitoutuvat myös osaltaan panostamaan kansainväliseen ympäristöyhteistyöhön, vesiensuojelun tutkimukseen sekä yleisen valistuksen antamiseen.
Itämerihaastekampanjan avulla kaupungit haluavat saada myös muut toimijat mukaan toimimaan Itämeren tilan parantamiseksi. Erityisesti kaupungit esittävät haasteen muille Itämeren kaupungeille ja esittävät, että Itämeren kaupunkien yhteistyöverkostot BaltMet ja UBC yhdessä ryhtyisivät viemään eteenpäin haastekampanjaa. Lisäksi osapuolet haluavat saada myös muut suomalaiset toimijat – kunnat, yritykset, korkeakoulut ja ministeriöt - lisäämään panostustaan Itämeren tilan parantamiseksi.
Lue lisää Itämerihaasteesta kampanjan verkkosivuilta!
Centrum Balticum -keskus osallistuu hankkeen koordinointiin.
Lisätietoja: projektipäällikkö Salla-Maria Alanen